Metsämiesten Säätiön neljäs Viestintää tukeva työnantaja -palkinto on myönnetty Savon ammattiopiston metsäkoulutukselle. Palkinto luovutettiin tänään perjantaina FinnMETKO 2026 näyttelyssä Jämsässä. Palkinto käsittää 2 000 euron rahapalkinnon sekä kunniakirjan. Lisäksi palkinnon saaja saa käyttöönsä sen viestinnällisestä yhteiskuntavastuusta kertovan tunnuksen.
Metsämiesten Säätiö haluaa Viestintää tukeva työnantaja -palkinnon avulla nostaa esille metsäalan työnantajia ja heidän käytäntöjään, jotka rohkaisevat ja tukevat työntekijöitä henkilökohtaiseen viestintään eli metsäalan positiiviseen esiintuontiin esim. kouluissa, sosiaalisessa mediassa, lehdissä ja radiossa.
”On hienoa kuulla, että henkilöstömme ja opiskelijoidemme viestintä on pantu merkille. Kiitämme palkinnosta. Korostamme aina, että markkinointiviestintä on aina mukana kaikessa siinä mitä teemme. Viestintä on osa normaalia työtämme ja onnistumisen tulokset näkyvät oppilashaun tuloksissa ja osaavina ammattilaisina metsissä. Palkinto kannustaa meitä jatkamaan ja kehittämään henkilöstömme viestintää edelleen”, iloitsee Savon ammattiopiston metsäkoulutuksen koulutuspäällikkö Ari Puustinen.
”Kannustamme työntekijöitä viestimään, erityisesti tuottamaan sosiaalisen median kanaviimme - Tiktokissa, Instagramissa, Facebookissa ja Linkedinissä - ajankohtaista tietoa metsäalan koulutus- ja työmahdollisuuksista. Tavoitteena on aina antaa positiivinen ja totuudenmukainen kuva metsäalasta, sen eri työtehtävistä ja opiskelusta. Suosimme ammattiasioissa avointa viestintälinjaa. Emme viesti vastoin hyviä tapoja emmekä riko salassapidon alaisia tai henkilötietoja koskevia asioita. Henkilöstön osaaminen on vahvistunut tekemisen kautta, ja sitä on tuettu tarkoituksenmukaisilla kalustohankinnoilla”, kiteyttää Puustinen.
”Sisällöntuotannossa meille on tärkeää, että mukana ovat sekä opiskelijat että henkilöstö ja alan työelämä. Opiskelijoilla viestintätaitojen kehittäminen on osa metsäammattilaiseksi kasvamista. Yksi työkalu on Amis.arki -TikTok-kanava, joka tavoittaa hyvin nuoret. Meillä on hyviä kokemuksia esimerkiksi työmailla toteutetuista livelähetyksistä, joissa opiskelijat ja metsäalan yrittäjät ovat olleet aktiivisesti mukana. Viestinnän toimenpiteitä ja työnjakoa suunnitellaan metsäalan opetushenkilöstön tiimipalavereissa. Seuraamme tuloksia saadun palautteen, seuraajamäärien sekä koulutuksiin hakeutumisen kautta”, kertoo Puustinen.
”Tavoitamme vuosittain kaikki Pohjois-Savon yläkoulujen 8-9 -luokat erilaisissa tapahtumissa ja tutustumiskäynneillä. Tärkeänä yhteistyökumppanina yläkoulujen suuntaan on Maaseutuammattiin ry, joka auttaa osaltaan yläkoulujen vierailuiden bussikyydeissä ja järjestelyissä. Olemme ketteriä ja järjestämme kiinnostuneille oppilaille päivän tutustumiskäyntejä, TET-mahdollisuuden sekä ennen koulutushakuja huoltajille vanhempainiltoja. Saamme myös hyvin näkyvyyttä sekä ammatti- että paikallislehdissä sekä muissa medioissa. Suurin haasteemme jatkossa on saada kaupunkilaisnuoret ja naiset kiinnostumaan metsäalan ammatista”, toteaa Puustinen.
Metsäalan töistä ja osaamisesta rehellisesti ja persoonallisesti kertomalla muovataan käsityksiä metsäalasta. Näin metsäalan monipuoliset työtehtävät tulevat tutuiksi. Samalla tulee näkyväksi, miten metsäalan työtehtävissä yhteensovitetaan metsänomistajien tavoitteita sekä metsään liittyviä erilaisia taloudellisia-, ekologisia-, virkistyksellisiä- ja kulttuurillisia arvoja.
”Metsätyö ja siihen liittyvä osaaminen ei ole enää tänä päivänä lähtökohtaisesti tuttua metsäalan ulkopuolella, erityisesti nuorten parissa. Mikä ei näy, sitä ei tunne ja sitä ei ole olemassa. Ja sellaista on myös mahdoton arvostaa. On tärkeää, että Savon ammattiopiston metsäkoulutus kannustaa ja tukee henkilöstöään viestimään metsäalan koulutuksesta ja ammateista sekä työstään ja osaamisestaan. Ulkoinen viestintä on keskeistä paitsi metsäalan tunnettuuden myös opiskelijahankinnan kannalta”, toteaa Metsämiesten Säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä.
Palkinnon myöntänyt Metsämiesten Säätiö on 1948 perustettu yleishyödyllinen säätiö, jonka tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö jakaa saamiaan lahjoituksia sekä omia sijoitustuottoja alalle tavoitteellisin apurahoin ja stipendein lähes kahden miljoonan euron arvosta vuosittain. Sota-ajan savottajätkien muonahuollosta alkunsa saanut Säätiö kunnioittaa historiaansa nimellään sekä tasa-arvoisella toiminnalla. Esityksiä palkinnon saajaksi Säätiö ottaa vastaan kotisivullaan olevalla lomakkeella anonyyminä tai ehdottajan nimen kanssa.
FinnMETKO on parillisina vuosina järjestettävä Suomen suurin konetyön ammattinäyttely, jossa on esillä metsä- ja maarakennuskoneiden lisäksi kuorma-autot, työkoneiden lisälaitteet, varusteet, komponentit ja alan palvelut.
Lisätietoja:
Metsämiesten Säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä, puh. 050 598 9920
Savon ammattiopiston metsäkoulutuksen koulutuspäälliköt Ari Puustinen, puh. 044 785 4130 ja Heikki Soininen, puh. 044 785 4191
www.mmsaatio.fi/stipendit-ja-palkinnot/viestintaa-tukeva-tyonantaja-palkinto.html