Metsämiesten Säätiöltä 1,5 miljoonaa euroa apurahoja – fokus toimialan osaavassa ja motivoituneessa henkilöstössä

Metsämiesten Säätiön hallitus on päättänyt 1,5 miljoonan euron apurahojen jaosta vuodelle 2018. Rahoituksen pääpaino on metsäalan henkilöstössä. Säätiö juhlistaa tätä 70-vuotisjuhlavuottaan rahoittamalla 200 000 eurolla neljä Metsäalan Johtamisakatemian kurssia, joilla kehitetään ihmisten johtamista.

Säätiö katsoo, että Suomella on kaksi merkittävää voimavaraa: ihmiset ja metsät. Metsien kestävän käytön osaamisessa Suomi on jo kansainvälistä huippua, sama johtoasema on oltava tavoitteena henkilöstön hoidossakin tällä toimialalla.

Metsämiesten Säätiö painottaa koko apurahapäätöksessään sitä, että osaava ja motivoitunut ihminen on metsäalan tulevaisuuden keskeisin menestystekijä.

Apurahat kohdentuivat Säätiön rahoitusstrategian eri painopistealueille seuraavasti:

  • koulutus:     484 000 eur (33 %) 67 eri hankkeeseen
  • tutkimus:     312 000 eur (21 %) 30 eri hankkeeseen
  • viestintä:     228 000 eur (16 %) 14 eri hankkeeseen
  • hyvinvointi:     211 000 eur (15 %) 4 eri hankkeeseen
  • metsäkulttuuri:     201 000 eur (14 %) 15 eri hankkeeseen
  • muu:     19 000 eur (1 %) 2 eri hankkeeseen

Koulutuksen painopistealueella Säätiö rahoittaa Metsäkoulutus ry:n kautta 293 000 eurolla metsäalan koulutuksen ja sen markkinoinnin eri kehittämishankkeita. Lisäksi Säätiö tukee metsäalan opiskelijoiden kansainvälistymistä rahoittamalla 104 000 eurolla heidän kansainvälisiä opintoja, ulkomaille suuntautuvia opintomatkoja ja harjoitteluja.

Tutkimuksessa suurimman rahoituksen 50 000 euroa sai MMT Heimo Karppisen johtama Suomalainen metsänomistaja 2020 -tutkimus, jossa Säätiön rahoitus kohdistuu analyysiin metsänomistajien arvojen ja tavoitteiden muutoksesta ja muutoksen vaikutuksista metsäammattilaisten työhön.

Viestinnässä myönnettiin 43 000 euroa Suomen Metsäyhdistyksen toteuttamaan toimintaympäristön seurantaan, toimittajayhteistyöhön ja metsäalan viestintään. Hankkeesta vastaa Metsäyhdistyksessä YTM Anna Kauppi.

Hyvinvoinnin painopistealueella rahoitetaan Metsätalouden työhyvinvointiohjelmaa eli Metsähyvinvointia, joka on Säätiön strateginen monivuotinen rahoituskohde. Suurimman rahoituksen 130 000 euroa sai Metsäalan Johtamisakatemia, josta vastaa Metsätehossa MMT, VTM Heikki Pajuoja.

Metsäkulttuurissa suurimman rahoituksen sai Suomen Metsämuseo Lusto, jonka eri hankkeiden kokonaisrahoitus oli 113 000 euroa. Lusto on Säätiön strateginen rahoituskohde, jonka kautta haetaan vaikuttavuutta metsäkulttuurin rahoitukseen erityispainotuksena suomalainen metsäsuhde.

Apuraha-anomuksia kertyi kaikkiaan 263 kappaletta yhteissummaltaan 3,6 miljoonaa euroa. Hakemuksista 50 % sai rahoitusta ja myönnetty rahoitus kattoi 41 % koko haun yhteissummasta.

Kaikki vähintään 1500 euron apurahan saajat löytyvät oheisesta liitteestä.

Kaikille apurahanhakijoille lähetetään tieto rahoituspäätöksestä lähipäivinä. Apurahan saajille kerrotaan kirjeitse myönnetyn apurahan suuruus, rahoituksen luonne sekä päätökseen mahdollisesti liittyvät rajaukset.

Metsämiesten Säätiö on 1948 perustettu metsäalan yleishyödyllinen säätiö. Sen tehtävänä on metsäalan kehittäminen ja alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö myöntää julkisen rahoitusstrategiansa mukaisesti vuosittain apurahoja tutkimukseen, koulutus- ja hyvinvointihankkeisiin, viestintään sekä metsäkulttuuriin.

Apurahat ovat seuraavan kerran haettavissa 1.12.2018 - 31.1.2019 välisenä aikana Säätiön kotisivuilta löytyvän apurahojen haku- ja hallintajärjestelmä Kasöörin kautta.

Lisätietoja:

Metsämiesten Säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä, puh. 050 598 9920