Apurahan hakijalle

Metsämiesten Säätiö jakaa apurahoja osaamiseen, hyvinvointiin, verkostoihin, tunnettuuteen, metsäkulttuuriin ja ennakointiin Säätiön strategian mukaisesti.

Apurahojen hakuaika on vuosittain 1.12. – 31.1. klo 24.00. 

Apurahaa haetaan hakuajan puitteissa Säätiön kotisivuilla olevan apurahojen haku- ja hallintajärjestelmä Kasöörin kautta. Hakemus siis jätetään sähköisenä ilman fyysistä allekirjoitusta. Mikäli hakijana on työryhmä tai yksityinen henkilö, jolle/joille ollaan hakemassa henkilökohtaista apurahaa, tulee asiasta olla ennakkoon sovittu hakijan/hakijoiden oman työnantajan kanssa.

Päätös apurahoista tehdään maaliskuun puolivälissä, yleensä 13.3. Päätöksestä tiedotetaan välittömästi Säätiön sivuilla ja henkilökohtaisesti kullekin hakijalle. Jos apuraha myönnetään, tehdään sen käytöstä sopimus. Ensimmäiset apurahat on mahdollista maksaa huhtikuun puolivälissä.

Yleisiä ohjeita apurahojen hakuun saa Säätiöiden ja rahastojen tietopaketista apurahan hakijalle. Tietoja muista tieteen, taiteen ja kulttuurin rahoittajista saa tiedejatutkimus.fi -sivuilta.

 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.