Metsämiesten Säätiö Foundation

Luken ohjelmajohtaja Mikko Kurttila: Metsäsektorille alaa uudistava tulevaisuuden strategia

tiistaina, 08.09.2026

Suomen metsäsektorille tulee luoda viipymättä konkreettisia toimenpiteitä sisältävä vuoteen 2050 tähtäävä strategia. Luken ohjelmajohtaja Mikko Kurttilan mukaan päätavoite on metsäalan uudistumisen tukeminen kansalliset lähtökohdat ja tavoitteet huomioiden.

–Metsäkeskustelu pitäisi siirtää hakkuiden määrästä siihen, mitä puusta Suomessa tehdään, kuinka paljon siitä syntyy arvonlisää ja miten innovaatioista syntyy teollista tuotantoa Suomeen.  Tarvitsemme Metsäsektori 2050 -ohjelman selvitäksemme alan globaalissa kilpailussa, pystyäksemme varautumaan EU:n alati muuttuvaan politiikkaan ja purkamaan TKI-toiminnan pullonkauloja, sanoo Kurttila.

Metsäsektorin tulevaisuus ratkaistaan sillä, mitä puusta tehdään

Ratkaiseva kysymys on, mitä suomalaisesta puusta tulevaisuudessa Suomessa valmistetaan.

–Metsäsektoria pitäisi tarkastella nykyistä selvemmin Suomen kansantalouden näkökulmasta. Keskeisiä tavoitteita ovat puusta saatavan arvonlisän kasvattaminen ja työpaikat. Kansantalouden kannalta olennaista on, kuinka suuri osa investoinneista, tuotannosta, työstä ja arvonlisästä syntyy Suomessa.

Kurttila muistuttaa, että metsäsektorin toimintaympäristö muuttuu monella tavoin ja nopeasti. – Koko ajan tulee muutoksia, joihin emme ole kunnolla varautuneet. Emme ennakoi tulevaa tarpeeksi, josta syystä toiminta on turhan reaktiivista.

–Vaikka meillä on kansallinen metsästrategia ja biotalousstrategia, kumpikaan ei riittävän konkreettisesti vastaa kysymykseen siitä, miten Suomessa toimivan, metsiemme raaka-aineita jalostavan teollisuuden pitäisi uudistua.

Tulevaisuusstrategia seuraavan hallituksen kärkihankkeeksi

Kun aiempia strategioita laadittiin, toimintaympäristö oli Kurttilan mukaan erilainen. – Ne eivät ole enää kaikilta osin ajan tasalla. Nyt tarvitaan strategiaa, joka pohjautuu tuoreimpaan näkemykseen globaalin toimintaympäristön kehityksestä ja Suomen vaihtoehdoista. Strategiassa on määriteltävä tavoiteltava suunta ja konkreettiset toimenpiteet.

–Ohjelman pitäisi olla seuraavan hallituksen kärkihankkeita. Työ olisi käynnistettävä ministeriövetoisesti, mutta valmisteluun tarvitaan laaja joukko sidosryhmiä. Tutkimus voi tukea työtä monipuolisesti. Luken visiopaperit metsäsektorin kehityksen vauhdittamiseksi ja VTT:n tulevaisuuskompassi ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Kurttila muistuttaa, että olennaista on se, kuinka paljon arvonlisää yhdestä käytetystä puukuutiometristä syntyy. – Uusien tuotteiden ei tarvitsisi korvata sellua tai sahatavaraa, vaan niiden ympärille voisi rakentua uusia arvoketjuja Suomeen.

Metsäalan T&KI - toiminnassa uusista tuotteista ei ole pulaa. – Kehitteillä on muun muassa puupohjaisia tekstiilikuituja, komposiitteja, liimoja, rakennusmateriaaleja ja kemikaaleja, mutta mitä tapahtuu lupaavan tutkimus- ja pilotointivaiheen jälkeen.

– Meillä on useita korkean arvonlisän tuotteita ja ratkaisuja työn alla ja ne etenevät, mutta hitaasti.  Yksi suomalaisen innovaatiopolitiikan suurimmista haasteita on se, että hyvä tutkimus tai onnistunut pilotointi ei tarpeeksi usein johda kaupallisen toiminnan perustamiseen Suomeen.

Kurttilan mukaan metsäteollisuuden rakennemuutoksessa uusi arvonlisä syntyy useista eri tuotteista ja ratkaisuista. Ratkaisevaa on, missä niitä valmistetaan. Nyt tulee tutkia järjestelmällisesti markkinoiden kehitystä ja rakentaa vaihtoehtoisia skenaarioita Suomen metsäteollisuudelle. Vasta sen jälkeen voidaan arvioida, mihin tuotteisiin, teknologioihin ja arvoketjuihin Suomessa kannattaa erityisesti panostaa.

Kiina muuttaa metsäteollisuuden maailmankarttaa

Metsäsektorin toimintaympäristön suurin muutos on meneillään Kiinassa. – Kiinan metsäpinta-ala on kasvanut 2000-luvulla valtavasti, kun uutta metsäalaa on tullut miljoonia hehtaareja vuodessa. Kymmenessä vuodessa Kiinassa on istutettu metsiä pinta-alaltaan enemmän kuin Suomessa on metsää.

–Tällaiset muutokset vaikuttavat väistämättä globaaleihin metsäteollisuuden markkinoihin. Lisäksi kilpailua tulee Etelä-Amerikasta ja muilta nopeasti kasvavan metsätalouden alueilta.

Kurttilan mukaan Suomessa pitäisi arvioida nykyistä järjestelmällisemmin, millä tuotteilla pystymme tulevaisuudessa kilpailemaan ja millä markkinoilla suomalaiselle tuotannolle on kysyntää. – Kilpailu ei rajoitu perinteiseen selluun tai sahatavaraan, vaan meitä haastetaan myös uusissa puupohjaisissa materiaaleissa. Pitää arvioida, pystymmekö kilpailemaan sen tuotannon kanssa vai pitäisikö meidän tehdä jotakin erilaista.

Kun metsäteollisuuden ongelma on rakenteellinen, Kurttilan mukaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan merkitys kasvaa. – Samalla pitäisi ratkaista kaupallistamisen ja teolliseen mittakaavaan siirtymisen ongelma. Tutkimustuloksen ja miljardiluokan teollisen investoinnin välissä on pitkä ja riskialtis vaihe, jossa lupaava suomalainen innovaatio voi pysähtyä tai päätyä tuotettavaksi muualla.

–EU voi tarjota tähän uuden mahdollisuuden, kun unionissa kilpailukyvyn vahvistamisesta on tullut aiempaa näkyvämpi tavoite. EU:n rahoitusinstrumentit voivat avata mahdollisuuksia yritysten ja tutkimuslaitosten yhteisille hankkeille. Suomen tulisikin hakea EU- rahoitusta tähän uudistumiseen.

Kurttila painottaa, että ensin pitää määritellä, mitä Suomi haluaa metsäsektorillaan saavuttaa. – Sen jälkeen kansallisia ja eurooppalaisia rahoitusvälineitä voidaan käyttää valitun suunnan toteuttamiseen.

Biogeenisestä hiilestä polttoaineita

Metsäsektorin tulevaisuuden arvonlisä ei synny vain kiinteästä puuraaka-aineesta. – Metsä-teollisuuden ja energiantuotannon prosesseissa syntyvä biogeeninen hiilidioksidi voitaisiin nähdä päästön sijasta raaka-aineena. Talteen otettua hiilidioksidia voidaan tulevaisuudessa hyödyntää esimerkiksi polttoaineiden ja muiden tuotteiden valmistuksessa.

–Uuden arvon luominen ei edellytä lisähakkuita. Biogeenisen hiilen hyödyntäminen on nykyisen sivuvirran hyödyntämistä.  Suomen metsäsektorin menestystä ei pitäisi arvioida vain käytettyjen puukuutioiden määrällä. Olennaisempaa on, kuinka paljon taloudellista arvoa jo käytössä olevista raaka-aine- ja sivuvirroista voidaan saada.

Strategialla on kiire - metsäalan visio jää yksipuolisen metsäkeskustelun varjoon

Kurttila haluaisi Metsäsektori 2050 -työn käyntiin nopeasti. –Ohjelman pitäisi olla valmis jo vuoden 2027 aikana. Kyse ei ole vain yksittäisen teollisuudenalan strategiasta. Metsäsektori on edelleen niin suuri osa Suomen vientiä, teollisuutta, alueellista taloutta ja luonnonvarojen käyttöä, että sen muutokset näkyvät laajasti Suomessa.

-Tutkimuksen tehtävä olisi tuottaa strategiaprosessille mahdollisimman monipuolinen tietopohja. Varsinaiset valinnat on kuitenkin tehtävä yhdessä yritysten, julkisen vallan ja muiden alan toimijoiden kanssa.

Poliittisilta päättäjiltä Kurttila kaipaa nykyistä pidempää perspektiiviä. – Suomalainen metsäkeskustelu on yhtä aikaa liian kapeaa ja liian kiinni nykyhetkessä. Hakkuumäärät ja hiilinielut ovat tärkeitä kysymyksiä, mutta niiden ympärille keskittyvä väittely voi peittää näkyvistä paljon suuremman muutoksen.

–Metsäsektorin kilpailijamaissa istutetaan uusia metsiä, investoidaan ja kehitetään omaa teollisuutta ja etsitään uusia käyttökohteita puulle. Teknologiat kehittyvät, Euroopan sääntely muuttuu ja ilmastonmuutos vaikuttaa siihen, millaista raaka-ainetta metsistä vuosikymmenten päästä saadaan.

Siksi Kurttilan keskeinen viesti tiivistyy vanhaan sanontaan. – Pitää nähdä metsä puilta, eli iso kuva ja katsoa nykyhetken ylitse tulevaisuuteen pitkälle vuoden 2050 taakse.

– Suomen metsäsektorin seuraava menestystarina ratkaistaan sillä, miten metsiä hyödynnetään ja tuotetaanko tuotteet ja palvelut Suomessa.

Lisätietoa:

Markku Laukkanen, markku.laukkanen(a)audiomedia.fi

Mikko Kurttila, mikko.kurttila(a)luke.fi