Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Sata veistosta viideltä mantereelta - Suomi 100 näyttely

keskiviikkona, 25.10.2017

Sata veistosta viideltä mantereelta -näyttely järjestettiin 6.6.-30.8.2017 Itä-Lapin kunnissa. Kyseessä oli kokoelmanäyttely Kemijärven kuvanveistoviikoilla sen yli 30-vuotisen historian aikana valmistuneista teoksista. Näyttelyyn valittiin teoksia viideltä mantereelta veistoviikkojen jokaiselta vuosikymmeneltä.

Kemijärven Kuvanveistoviikot ry toimi näyttelyn järjestäjänä. Yhdistys on toiminut vuodesta 1985 tarkoituksenaan kuvanveiston, kansainvälisen näyttelytoiminnan, koulutuksen ja kulttuurimatkailun edistäminen.

Kemijärvellä on järjestetty 20 kuvanveistotapahtumaa Kuvanveistoviikot ry:n toimesta. Tapahtumiin on osallistunut 288 kuvanveistäjää 62 maasta. Kuvanveistoviikkojen aikana on syntynyt kaikkiaan 474 veistosta. Kemijärvellä sijaitseen Pohjoismaiden laajin modernin puukuvataiteen kokoelma

Sata veistosta viideltä mantereelta -näyttely oli nähtävillä Kemijärvellä kaupungin kulttuurikeskuksessa, Puustellin taidekeskuksessa, Kuumalammen veistospuistossa sekä Kemijärven taitelijaresidenssissä. Muut näyttelypaikat sijaitsivat Pelkosenniemellä luontokeskus Naavassa, Sallan kirjastossa ja Savukoskella Metsähallituksen opastuskeskuksessa. Näyttely oli osa Suomi100 -juhlavuotta. Näyttelyissä oli esillä yhteensä sata veistosta ja niihin oli vapaa pääsy.

Metsämiesten Säätiön rahoituksella oli ratkaiseva rooli näyttelyjen toteutuksissa. Siitä suuri kiitos apurahan myöntäjälle!

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Petri Kärri, Kemijärven Kuvanveistoviikot ry, petri.karri(at)taote.inet.fi,
puh. 040 564 8064

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.