Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

"Yksilöllistä luovuutta ryhmässä" - Puusta taidetta moottorisahalla

keskiviikkona, 21.11.2018

Yhdistys on aikaisemmin ollut Savolaiset puunveistäjät ry ja tämän yhdistyksen perintetä on jatkettu kansallisella mallilla. Yhdistys on perustettu 80-luvulla ja vuodesta 2014 alkaen toiminta on muuttunut laajemmaksi. 2017 yhdistyksen hallitus muuttui koko maan laajuiseksi, puheenjohtaja on kotoisin Jyväskylästä ja muut jäsenet Haapajärveltä, Pyhäsalmelta, Tampereelta, Lahdesta sekä Varkaudesta.

Puutaiteen esille tuomista on edesauttanut se, että Puunveistäjät ry on määritellyt moottorisahaus-veiston SM kilpailut kiertäväksi tapahtumaksi eri paikkakunnille ympäri Suomea. Sama paikkakunta voi saada tapahtuman viiden vuoden välein. SM kilpailut on aikaisemmin järjestetty Iisalmessa ja vuonna 2015 ne järjestettiin Ähtärissä. Sen jälkeen alkoi kierto muille paikkakunnille kuten Lusto, Ilomantsi ja Heinola.

SM kilpailut ovat olleet hyvä ponnahduslauta suomalaisille veistäjille. Esimerkiksi suomalaista edustusta on saatu MM kilpailuun ja vielä hyvällä menestyksellä. Moottorisahalla tehty puutaide on perinteistä Suomessa, mutta sen tuominen kaupunkeihin esityksinä on yhdistyksen yksi tärkeä tehtävä. Tämä onnistuu aloittamalla pienimuotoisilla tapahtumilla, joissa niin veistäjät kuin katsojatkin pääsevät luovasti ihmisen ja luonnon väliseen yhteyteen. Tulevaisuudessa olisi tavoteltavaa, että veistäjiä olisi eri puolilla Suomea toreilla ja tapahtumissa veistämässä sekä myymässä teoksiaan. Monessa maakunnassa tämä on jo toteutunut, mutta potentiaalisia mahdollisuuksia on vielä paljon.

Puunveisto sopii hyvin monikultturiseen ja suvaitsevaiseen yhteiskuntaan, sillä puu materiaalina on lähes kaikkialla käytössä ja eri kulttuureissa käytetty. Tämä rikkaus antaa mahdollisuuksia luoda kansainvälistä yhteistyötä ja huomioida Suomessa asuvat kansalaisryhmät. Yhdistys haluaa jatkossa kehittyä yhtä aikaa kansalliseksi ja kansainväliseksi.

Metsämiesten säätiön rahoitus mahdollisti työryhmän osallistumisen useisiin eri puunveistotapahtumiin Suomessa. Yhteistyön kartotusta on tehty varsinkin maaseudun sivistysliiton kanssa. MSL on ollut aikaseminkin mukana, mutta jatkossa keskitytään niihin puutteisiin ja kehitysehdotuksiin mitä on ilmennyt.

Kiinnostus ITE- taiteen tekemiseen on kyllä jo kasvamaan päin. Kuitenkin sitä pidetään niin arkisena asiana, että sen yhteys luontoon ja kulttuuriin unohtuu. Moottorisahalla tehty taide on kansallinen kulttuuriperintö, joka ansaitsee huomiota nykypäivän yhteiskunnassa.

Lisätietoja:

Elämystaiteilija Marika Wallden, Puun veistäjät ry, artmarika(at)gmail.com

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.