Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Datasta lisäkierroksia kiertotalouteen

tiistaina, 31.03.2020

Kiertotalouden tavoitteena on entistä viisaampi materiaalien käyttö. Ei siis ole ihme, että kysyntä näille ratkaisuille kasvaa koko ajan. Samaan aikaan kasvaa vauhdilla myös erilaisen datan määrä. Kiertotaloudessa datan avulla syvennetään ymmärrystä resurssien käytöstä. Kriittistä on se, miten yritykset voivat muuttaa tämän mahdollisuuden liiketoiminnaksi.

Millainen data on kiertotalouden liiketoiminnalle arvokasta?

Materiaalivirroista, tuotteiden elinkaaresta, järjestelmien ja arvoverkkojen toiminnasta ja tehokkuudesta sekä asiakkaiden käyttäytymisestä kertova data on kiertotalouden liiketoiminnalle erityisen arvokasta. Materiaalivirroista, esimerkiksi mahdollisten hukkavirtojen määrästä, ominaisuuksista ja maantieteellisestä sijainnista kertova data, voi mahdollistaa liiketoiminnan rakentamisen näiden hukkavirtojen hyödyntämiseksi. Tuotteiden elinkaaresta raaka-aineista käytön jälkeiseen elämään kertova data voi auttaa ymmärtämään esimerkiksi sitä, miten tuotteiden käyttö on vaikuttanut niiden jälleenkäyttöarvoon ja mahdollistaa esimerkiksi palvelusopimuksiin perustuvat liiketoimintamallit.

Erilaisten järjestelmien ja arvoverkkojen – laitteiden, systeemien ja arvoketjujen toiminnasta kertova data voi mahdollistaa esimerkiksi logististen ketjujen optimoinnin ja laitteiden ennakoivan huollon, jolloin vältetään mahdollisesta rikkoutumisesta seuraavaa hukkaa. Asiakkaiden käyttäytymisestä ja tarpeista kertova data voi auttaa esimerkiksi tarjoamaan asiakkaalle tarvetta vastaavaa liiketoimintaa palveluna tuotteen sijaan kuten on tapahtunut liikkumisen jakamispalveluissa.

Datan arvoa voi lähestyä asiakaslähtöisesti tai arvoverkkolähtöisesti

Datan hyödyntämistä kiertotalouden liiketoiminnassa ajaa kaksi näkökulmaa. Helpommin lähestyttävältä näyttää näkökulmista se, jossa datan ja kiertotalouden arvoa haetaan arvoverkon tehokkuushyödyistä ja liiketoiminnan tarvitsemien resurssien paremmasta johtamisesta. Data voi auttaa optimoimaan prosesseja, järjestelmiä, toimitusketjuja ja arvoverkkoja niin, että hukkavirtoja vältetään ja materiaalit kiertävät tehokkaasti. Tällöin kiertotaloushyödyt kulkevat usein myös käsi kädessä kustannussäästöjen kanssa.

Toinen näkökulma on lähestyä datan hyödyntämistä asiakaslähtöisesti. Tällöin datasta haetaan ensisijaisesti näkemystä asiakkaan käyttäytymisestä ja tarpeista. Tämä auttaa ymmärtämään mm. tuotteen ja palvelun elinkaarta ja mahdollisuuksia vaikuttaa elinkaareen ja asiakkaan kokemaan arvoon, esimerkiksi pidentämällä tuotteen tai laitteen elinikää ja tehostamalla kierrätystä tuotesuunnittelun keinoin.

Sekä kiertotalouden innovaatiot että datan arvon täysi hyödyntäminen vaativat joka tapauksessa yhteistyötä yli toimijoiden rajojen. Oman datan avaaminen arvoverkon muille toimijoille kiertotaloushyötyjen mahdollistamiseksi voi tuoda yllättäviä hyötyjä.

Lisätietoja:

Tiedote
Väitöskirjaopiskelija Päivi Luoma, Helsingin yliopisto, paivi.luoma(a)helsinki.fi, puh. 0504308866

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.