Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Ihmisten johtamisella tulosta - Onnistunut toiminta muutoksessa on ihmisiin huomion kiinnittämistä

perjantaina, 10.03.2017

Metsäala suomalaisen työelämän edelläkävijänä vahvistaa jatkuvasti osaamistaan myös ihmisten johtamisessa. Metsäalan johdon ja esihenkilöiden työn tueksi on nyt saatavilla uudenlainen valmentavalla otteella toimiva johtamisen työkirja.

Minä ja me - uuden ajan metsäjohtamisen työkirja.

Ihmisiin ja ihmisyyteen huomion kiinnittäminen auttaa toimimaan tuottavammin ja työskentelemään tuloksellisemmin, se luo hyvinvointia. Onnistunut ja uudistumiskykyinen arjen toiminta hyödyttää kaikkia: Minua, meitä, verkostoamme, asiakkaitamme.

Työkirja herättelee pohtimaan tehtävien avulla ihmisten johtamisessa merkityksellisiä asioita arjen näkökulmista. Tiivistetyn tiedon rinnalla työkirja tarjoaa analyysivälineitä ja harjoituksia itsensä valmentamiseen johtajana sekä tiiminsä, työyhteisönsä, johtoryhmänsä tai verkostonsa sparraamiseen:

+ ALOITA onnistuneesti pienin askelin

+ TUNNISTA murros, joka vaatii kaikilta uudenlaista ajattelutapaa ja otetta

+ VAHVISTA pysymään mukana työn tekemisen ja johtamisen muutoksessa

+ INNOSTA navigoimaan innostumisen, sisäisen motivaation ja ratkaisuihin suuntaamisen avulla

+ SOVELLA oman ajattelusi vahvistamiseen ja yhdessä etenemiseen

Elämme aina jonkin murroksen keskellä ja vanhat toimintatavat ovat aina väistymässä. Olemme jatkuvalla matkalla. Työelämän murros haastaa meitä uudistumaan nyt voimakkaammin kuin vuosikymmeniin, ja tulevaisuudessa ehkä vieläkin enemmän.

Murros ja muutos vaativat meitä etsimään viitteitä uudesta ajasta ja uusista mahdollisuuksista – ja samalla kiinnittämään huomiota eri asioihin kuin ennen. Työkirja tarjoaa apua pysähtyä huomioimaan ja edistämään johtamiseen ja verkostoissa toimimiseen liittyviä asioita ja ilmiöitä tietoisesti, motivoituneen, ketterän ja oppivan ihmisten toiminnan näkökulmasta.

Kirja on tuotettu osana Metsämiesten Säätiön rahoittamaa Metsähyvinvointi-ohjelmaa ja toimii myös Metsäalan Johtamisakatemian materiaalina. Lämmin kiitos Metsämiesten Säätiölle myös tämän kirjan rahoittamisesta!

Marja Viluksela, Tuija Tähtinen, Jouni Toikkanen, Olli Viljanen:

Minä ja me - Uuden ajan metsäjohtamisen työkirja, 2016,

Lönnberg Print & Promo, Helsinki.

Metsäalalla jaettavan painetun version lisäksi kirja on kaikkien ladattavissa pdf-versiona osoitteessa:
www.metsahyvinvointi.fi

Tietoa kirjasta, sen käytöstä, valmennuksista, käyttöön saatavilla olevasta tuesta ja vinkkejä tehtäviin saat Marjalta, marja(at)ajatuspari.fi tai 050 5294 294

Kirja sopii hyvin myös muiden toimialojen johtamisen ja esihenkilötyön valmentamiseen sekä oppilaitosten käyttöön,
lataa kirja itsellesi!

Lisätietoja:

Uudistuvan työn ja johtamisen valmentaja, ennakoija Marja Viluksela, Ajatuspari, marja(at)ajatuspari.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.