It´s about taimi -koulukiertue viestii nuorille metsien roolista ilmastonmuutoksessa

maanantaina, 19.09.2022

4H-järjestön metsä- ja ilmastoaiheinen koulukiertue It´s about taimi kiertää jälleen kouluja syksyn 2022 aikana. Metsämiesten Säätiön rahoittaman kiertueen tavoitteena on lieventää nuorten kokemaa ilmastoahdistusta kertomalla metsien roolista ilmastonmuutoksen hillinnässä. 19. syyskuuta alkava kiertue pyrkii tavoittamaan 2 000 yhdeksäsluokkalaista.

It´s about taimi -etäoppitunnin tavoitteena on lisätä nuorten tietoisuutta metsien monipuolisesta roolista esimerkiksi hiilensidonnan, puupohjaisten materiaalien ja kestävän kehityksen kautta. Kokonaisuuteen liittyy myös ennakko- ja jälkitehtäviä. Oppitunnit pitävät koulutetut lähettiläät, jotka ovat metsätieteiden opiskelijoita.

Kampanja käynnistyi ensimmäisen kerran keväällä 2021, jolloin etäoppitunteja pilotoitiin muutamilla paikkakunnilla. Varsinainen kiertue seuraavana syksynä tavoitti yli tuhat yhdeksäsluokkalaista. Tänä vuonna tavoitteena on tuplata oppituntien määrä.
”Saimme viime vuonna sekä opettajilta että oppilailta positiivista palautetta oppitunneista. Ilmainen ja etänä pidettävä oppitunti tarjoaa mahdollisuuden järjestää niitä missä päin Suomea tahansa. Pyrimme järjestämään oppitunteja tänä vuonna myös isommissa kaupungeissa”, kertoo kiertueen projektipäällikkö ja Suomen 4H-liiton aluejohtaja Mari Niska.

4H-järjestö tavoittaa vuosittain tuhansia lapsia ja nuoria metsäisten aiheiden parissa
Metsä on yksi 4H-järjestön painopisteistä. Taimiteko, koululaisten metsäpäivät, metsäaiheiset kerhot ja muu metsäinen toiminta ovat tärkeä osa 4H-järjestön toteuttamaa työtä sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. It´s about taimi -kampanja tuo esille metsäalaa positiivisessa valossa, korostaa sen yhteiskunnallista merkitystä sekä vahvistaa nuorten metsäsuhdetta. 

Oppituntien lisäksi kampanjassa tuodaan ilmastotietoutta kaikkien saataville. Koulukiertuetta varten on luotu sivut, jossa kuka tahansa aiheesta kiinnostunut voi tutustua It´s about taimi -teemoihin www.itsabouttaimi.fi . Kampanja näkyy lisäksi 4H:n somekanavilla ja koulukiertueella tehdään yhteistyötä yhden Suomen suosituimmista tubettajista, Roni Backin, kanssa.
It´s about taimi -koulukiertueesta vastaa Suomen 4H-liitto. Koulukiertuetta rahoittaa Metsämiesten Säätiö ja yhteistyökumppanina toimii PEFC Suomi.

Lisätietoja:
Mari Niska, Suomen 4H-liiton aluejohtaja
mari.niska@4h.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.