Juurta jaksain -hankkeessa haetaan työelämän suuntia ja karttamerkkejä

maanantai helmikuun 1. 2016

Metsäkulttuurin valtakunnallisessa erikoismuseossa, Suomen Metsämuseo Lustossa Punkaharjulla käynnistettiin keväällä 2014 uusi hanke, Juurta jaksain – Luston uudet museopalvelut metsäalan työhyvinvoinnin edistäjinä. Kulunut vuosi oli toinen hankkeen kolmesta toimintavuodesta. Hanke on päässyt osaksi metsäalan yhteistä Metsähyvinvointi –ohjelmaa. Juurta jaksain -hankkeessa hahmotetaan metsien, kulttuurin ja hyvinvoinnin kenttää suunnittelemalla, kehittämällä ja toteuttamalla metsäalan työhyvinvointia edistäviä museopalveluita yhdessä sidosryhmien ja muiden intressitahojen kanssa.

Tavoitteeksi oli asetettu se, että erilaisia metsäkulttuuriin liittyviä aihepiirejä ja Luston kokoelmia (filmiaineistot, esineet, valokuvat) hyödyntäen saadaan aikaa toimivia malleja, joissa yhdessä metsäammattilaisista koostuvien ryhmien kanssa käydään läpi eräänlainen metsäkulttuuriin ja omaan/työyhteisön historiaan liittyvä oppimispolku. Prosessissa testataan erilaisia museopedagogisia menetelmiä perinteisen museovierailun rinnalla. Näitä ovat esim. keskustelu- ja muisteluhetket ryhmien luona, erilaiset toiminnalliset osuudet, vierailut, retket ja luennot, erilaisia oppimisympäristöjä hyödyntäen.

Meneillään oleva hanke edustaa museon toiminnassa uudenlaista toiminnan muotoa. Mukana työryhmässä ovat kokoelma-, näyttely- sekä tapahtuma- ja museo-opetustiimit. Toimintamalli on osoittautunut hyväksi, moniammatillisuutta ja laaja-alaista asiantuntemusta on näin voitu hyödyntää tehokkaasti. Mallia aiotaan kehittää jatkossakin ja levittää myös muihin hankkeisiin ja toimintaan.

Hankkeen toisen vuoden aikana lanseerattiin MetKu -metsäkulttuuripäivillä Paljasjalkapolku ja myös koko Metkujen teemana oli Metsä tekee hyvää. Lisäksi suunniteltiin ja pilotoitiin Työn kartta ja kompassi -ohjelma. Palvelun avulla muistellaan omaan uraa ja koettua työelämää ja jaetaan ohjatusti yhteisiä kokemuksia ryhmässä.  Tavoitteena on tallentaa osallistujan oma työelämäntarina, - kokemukset ja muistot itselle ja museon kokoelmiin. Tavoitteena on myös oma- ja ryhmäkohtaisen ymmärryksen ja oivallusten tuottaminen omasta ammatista, työelämästä, työn muutoksista, (elämänkokemuksista) ja niiden viitekehyksestä.

Työn kartta ja kompassi sisältää osallistujakohtaisen ennakkotehtävän ”Työelämän karttamerkit”, jota varten Lusto toimitti osallistujille valmiita karttapohjavaihtoehtoja.

Testiryhmiltä saadun palautteen perusteella kaikki nyt testatut tuotteet ovat potentiaalisia työhyvinvointipalveluita jatkossa. Tuotteita hiotaan vielä ja valmiit tuotteet on tavoitteena saada myytäviksi palveluiksi hankkeen päätyttyä. Hanke on saavuttanut kuluneen vuoden osalta sille asetetut tavoitteet.

Olemme kiitollisia Metsämiesten Säätiölle saamastamme tuesta, joka on mahdollistanut tämän uudenlaisen toiminnan kehittämistyön.

Lisätietoja:

KTM, museonjohtaja Helkamari Knaapi, LUSTO - Suomen Metsämuseo, helkamari.knaapi(at)lusto.fi