Korvenraivaajista Koneyrittäjiksi – elämänmakuisia yrittäjätarinoita ja kokemuksia konetyöalojen kehityksestä

keskiviikkona, 05.02.2020

Vuodenvaihteessa julkaistu Korvenraivaajista Koneyrittäjiksi -kirja kertoo maarakennus-, puunkorjuu, metsänparannus- ja turvetuotantoalojen yrittäjyydestä ja alojen kehityksestä näiden töiden koneellistumisen alusta nykyaikaan. Ennen kaikkea kirja kertoo niiden ihmisten tarinoita, jotka kehityksen ovat eläneet, kokeneet ja työllään toteuttaneet.

- 1960–70-luvuilta lähtien koneellistuminen muutti työtä ja tekemistä maarakennuksessa, metsätöissä ja turvetuotannossa. Se vaikutti paljon myös näiden töiden tekijöiden elämänpolkuihin. Koneellistumisen ja konevalmistuksen historiaa on taltioitu monella taholla, mutta yrittäjien tarinat ovat jääneet keräämättä. Nyt meillä vihdoinkin on kirja, joka kertoo näitä tarinoita, sanoo Timo Rautanen, Koneyrittäjien kunniajäsen ja yksi kirjaprojektin liikkeelle laittaneista Koneyrittäjien senioreista.

Korvenraivaajista Koneyrittäjiksi -kirjassa 39 koneyrittäjää kertoo oman tarinansa. Valtaosa kirjaan haastatelluista on nähnyt koneellistumisen alkuvaiheet, mutta mukana on myös muutama nykypolven yrittäjä. Kirjan haastattelut on tehty pääosin vuosien 2012 ja 2013 aikana. - Kirjaprojekti venyi muun muassa tekijäjoukkoon kohdistuneiden terveysongelmien vuoksi. On kuitenkin tärkeää, että nämä tarinat saatiin kerättyä kansien väliin vielä, kun niiden kertojat olivat niitä kertomassa eikä tämä alan kehityksen kokenut sukupolvi ole kokonaan poistunut joukoistamme, Rautanen toteaa.

Monta hommaa, monta mutkaa ja usein kantapään kautta

Useassa kirjan tarinassa korostuu yrittäjän vahva pyrkimys eteenpäin. Lähtökohdiltaan vaatimattomista oloista on pyritty kohti parempaa oman työn ja yrittämisen avulla. On tartuttu siihen työhön, mitä on kulloinkin eteen tullut. Matkalle on osunut onnenkantamoisia, hyviä sattumuksia, mutta myös suruja ja murheita. Kirjan tarinat paljastavat paitsi haastateltujen sitkeän yrittäjähenkisyyden, myös koneyrittämisen monipuolisen kirjon.

Kirjan tekoa ovat tukeneet Metsämiesten Säätiö, Koneyrittäjien liitto ja sen jäsenyhdistykset sekä useat konetyöaloja lähellä olevat yritykset.

Korvenraivaajista Koneyrittäjiksi -kirjan tilaukset: Finnmetko Oy, toimisto(a)koneyrittajat.fi, puh. 040 900 9410

Korvenraivaajista Koneyrittäjiksi, kirjoittajat: Sirpa Heiskanen, Riitta Mikkonen, Olli Päiviö, Jorma Voutilainen,
240 s. ISBN 978-952-69205-1-1

Lisätietoja:

Aluepäällikkö Ari Pihlajavaara, Koneyrittäjät, ari.pihlajavaara(a)koneyrittajat.fi, puh. 040-9009419

Timo Rautanen, Koneyrittäjien seniorit, puh. 040-5910683

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.