Metsät tutuiksi partiossa -Partion Metsäohjelma

perjantai syyskuun 9. 2016

Vuoden 2016 aikana Suomen Partiolaisten metsäohjelman myötä partiotoiminta on tullut metsäalalla aktiivinen toimija. Partion ja metsäalan yhteistyö edistää lasten ja nuorten tasapainoisen metsäsuhteen syntymistä tietojen, taitojen sekä asenteiden muodossa. Yhteistyön puitteissa partiotoiminnan tueksi on laadittu aktiviteetteja sekä toimintavinkkejä joiden kautta metsien monipuoliset mahdollisuudet tulevat partiolaisille tutuiksi.

Konkreettisesti partiolaisten ja metsäalan yhteistyö on näkynyt Suomen Partiolaisten Roihu Finnjamboree 2017 suurleirillä, joka järjestettiin Evolla 20.7-28.7. Roihulla toteutettiin yhteistyössä Yrityskylän sekä UPM:n kanssa 12-15-vuotiaille partiolaisille suunnattu metsälaakso-ohjelmakokonaisuus, jossa nuorille tulivat tutuiksi sekä yrityksen perustaminen, innovaatioprosessi että metsäala elinkeinona.

Perinteistä partiomaista tekemistä leirillä täydensi myös UPM:n kanssa yhteistyössä toteutettu Mobimetsä –peli, joka tutustuttaa partiolaisia ja miksei myös muitakin kestävään metsien hoitoon sekä metsäalan tuotteisiin. Lisäksi Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) metsäopetuksen avustuksella järjestettiin leirin 15-17-vuotiaille partiolaisille interaktiivinen metsätaitorata, joka opetti metsänhoitoon ja arviointiin liittyviä taitoja.

Partiotoiminnan puitteissa opitaan paljon metsäalalla tärkeitä taitoja, ja monet kiinnostuvatkin alasta työpaikkana. Yhteistyössä HAMK:n metsäopetuksen kanssa kehitämme partiossa opittujen taitojen hyödyntämistä metsäalalle hakeuduttaessa. Kun metsä esimerkiksi juuri harrastuksen kautta tulee tutuksi, myös ajatukset metsäalasta työpaikkana saattavat konkretisoitua. Roihulla toteutetun RoihuAkatemian puitteissa on pyritty sanoittamaan tätä partiossa hankittua osaamista, jotta sitä voidaan paremmin hyödyntää työelämässä.

Suomen partiolaisten metsäohjelman toteutus jatkuu itsenäisyyden juhlavuonna ”Yhdessä Metsään” – teemalla. Valmiiden ohjelmapakettien ja toimintavinkkien avulla partiolaiset pyrkivät aktivoimaan mahdollisimman monia lapsia ja nuoria tutustumaan metsään monelta eri kannalta ja tällä tavoin juhlistamaan satavuotiasta Suomea.

Metsämiesten Säätiön rahoituksella on ollut tärkeä rooli mahdollistamassa partion metsäohjelman toteutus.

Lisätietoja:

Metsäkoordinaattori Jaakko Nippala, Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry, jaakko.nippala(at)partio.fi