Metsätieteen peruskurssi innostanut opiskelemaan metsäasioita korona-aikana

perjantaina, 18.12.2020

Johdanto metsätieteisiin ja metsätalouteen -verkkokurssi on saavuttanut suuren suosion ja etäopiskelumahdollisuus on otettu innokkaasti vastaan korona-arjessa. Metsien monipuoliseen käyttöön ja hoitoon sekä metsien laajoihin yhteiskunnallisiin merkityksiin perehdyttävä kurssi on auki toukokuun 2021 loppuun asti, joten vielä ehtii myös mukaan.

Itä-Suomen yliopistolla metsätieteiden osastolla on suunniteltu ja kehitetty metsätieteen perusasioihin keskittyvä verkkokurssi, joka on ollut auki syyskuusta saakka. Opiskelijat johdatellaan laajasti metsätieteiden eri osa-alueiden pariin ja pohtimaan metsien ja metsätalouden moninaisia merkityksiä ja mahdollisuuksia. Lisäksi syvennytään käsittelemään opiskelijoiden omia metsäsuhteita ja metsäalan ajankohtaisia aiheita. Huomiota kiinnitetään myös vertaisoppimiseen ja ajankohtaisiin tutkimustuloksiin.

Metsätieteiden opiskelusta on innostuttu suuresti, sillä syksyn aikana kurssille on ilmoittautunut jo yli 260 innokasta oppijaa. Hanke on saavuttanut tavoitteensa ja sen avulla vastataan tarpeeseen laajentaa metsäalan tietämystä myös yliopistomaailman ulkopuolelle. Omiin aikatauluihin sopeutettava etäopiskelu ja Itä-Suomen avoimen yliopiston kautta tarjolla olevien metsätieteen perusopintojen maksuttomuus on kannustanut monia metsäasioista kiinnostuneita kurssin pariin. Yli puolet kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista onkin tullut mukaan juuri Avoimen yliopiston kautta. Näin vastataan samalla laajaan jatkuvan oppimisen tarpeeseen ja lisätään
metsäalan tunnettavuutta.

Metsämiesten säätiö ja Metsäkoulutus ry ovat olleet mukana tukemassa hanketta ja mahdollistamassa perusteellisen kehittämistyön. Johdanto metsätieteisiin ja metsätalouteen -osaamiskokonaisuus koostuu kahdesta osakurssista, joista ensimmäinen on täysin verkkokurssi. Toinen osakurssi järjestettiin ja tullaan jatkossakin järjestämään syksyisin ja siihen kuuluu verkko-opintojen lisäksi maasto-osuus, jolla tietoja ja taitoja syvennetään käytännössä. Osaamiskokonaisuus muodostuu metsäalan asiantuntijoiden opetusvideoista, verkkotehtävistä, erilaisista vuorovaikutteisista verkkoharjoituksista ja maasto-osuudesta.

Kursseista on kerätty palautetta, jonka avulla kursseja aiotaan kehittää jatkossa entistäkin toimivammiksi sekä pedagogiikan että sisältöjen näkökulmasta. Kurssipalautteet ovat olleet hyvin positiivisia ja kurssien tarve on selkeä. Kurssi sopii myös organisaatioiden yleisopinnoiksi henkilöille, jotka työskentelevät lähellä metsäalaa, mutta eivät ole saaneet metsäalan koulutusta. Kurssien monipuoliset tehtävätyypit, työelämätaitojen harjoittelu, pohtiva ote sekä kattava metsäalan aihealueiden esittely tekevät niistä positiivisen oppimiskokemuksen.

Kurssi ja ilmoittautumisohjeet löytyvät Itä-Suomen Yliopiston nettisivuilta.

Lisätietoja:

Hankesuunnittelija Elli Hämynen, Itä-Suomen yliopisto, elli.hamynen(a)uef.fi, puh. 050 - 505 3494

Tutkimusjohtaja Jukka Tikkanen, Itä-Suomen yliopisto, jukka.tikkanen(a)uef.fi, puh. 050-5942049

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.