Opinnäytetyö: Metsään.fi tiedotteiden prosessi, hyödyntäminen ja vaikuttavuus

keskiviikko, 15.04.2015

Lähtökohtana oli Metsään.fi tiedotteiden hyödyntäminen metsänomistajan näkökulmasta. Tavoitteena oli saada metsänomistajat tarkastelemaan lähemmin omaa tilaansa ja tekemään mahdolliset hoitotoimenpiteet sekä hakkuut omalla tilalla ja ottamaan samalla mahdolliset tilan luontokohteet huomioon.

Metsänomistajille tehdyssä kyselyssä tarkasteltiin mm. metsänomistajien perehtymistä tiedotteeseen, sekä olivatko tilan hakkuu- ja hoitoesitykset oikein ja oliko metsänomistaja ryhtynyt niihin toimenpiteisiin mitä tiedotteessa on esitetty.  

Lopputuloksena metsänomistajat olivat tyytyväisiä kyselyyn sekä tiedotteeseen. Hakkuu- ja hoitoesitykset olivat kyseisillä tiloille oikein tehtyjä, pieniä huomautuksia lukuun ottamatta. Palautteita kyselystä oli annettu myös runsaasti, mitkä olivat pääasiallisesti positiivisia. Yleisin huomautuksen aihe oli, että tiloilla oli kyseiset ehdotetut hakkuu- tai hoitoesitykset jo tehty, vaikka niistä tiedotteissa vielä mainittiin. Kuitenkin näistä tieto on mennyt
eteenpäin ja se pystyttiin muuttamaan.

Metsämiesten Säätiö toimi hankkeen rahoittajana opinnäytetyössä.

Lisätietoja:

Yliopettaja Ossi Vuori, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, ossi.vuori(at)seamk.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 4 - 6 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.