Pro Gradu: Metsäteiden käyttökelpoisuuden määrittäminen avoimen aineiston avulla

perjantai maaliskuun 8. 2019

Suomessa hyväkuntoinen metsätieverkko palvelee päivittäin muun muassa puukaupan osallisia, metsien hoitotoimenpiteiden tekijöitä, maatalouden- ja muiden elinkeinojen harjoittajia sekä virkistyskäyttäjiä. Kattava ja hyväkuntoinen metsätieverkko turvaa lisäksi nopean palontorjunnan sekä pelastustoiminnan.

Tutkielman tavoitteena oli arvioida avoimen aineiston käyttömahdollisuuksia metsäteiden kunnon kartoittamisessa ja arvioinnissa. Työssä paneuduttiin tärkeimpiin tien kuntotekijöihin, joita voidaan havaita mittaamalla metsätien pinnasta tai sen lähiympäristöstä niin maastossa kuin avoimen kaukokartoitusaineiston avulla.

Tutkielman maastomittaukset suoritettiin syksyllä 2018 tutkimusalueella Kanta-Hämeessä ja lopulliset tulokset valmistuvat kevään 2019 aikana.

Kiitän Metsämiesten Säätiötä apurahasta, josta on ollut minulle suuri apu tutkielman työstämisessä ja erityisesti maastoaineiston keräämisessä.

Lisätietoja:

MMK Kalle Nisula, Helsingin yliopisto, kalle.nisula(a)helsinki.fi