Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Tunnista ja selätä työuupumus

torstaina, 19.12.2019

Metsäasiantuntija Pasi Parviainen kertoo METO - Metsäalan Asiantuntijat ry:n videolla, miten hän uupui työssä, mutta miten hän myös toipui työuupumuksesta.

Parviainen haluaa tarinallaan auttaa muita metsäasiantuntijoita huomaamaan ajoissa työuupumuksen oireet ja keskustelemaan tuntemuksista ajoissa työnantajan ja terveydenhuollon kanssa.

- Asiat pitää ottaa hyvissä ajoin puheeksi, sillä ne eivät muutu itsekseen. Kannattaa tehdä jotain, silloin kun jaksaa vielä toimia, Pasi Parviainen kannustaa.

- Elämässä on paljon isompia arvoja kuin työnteko. Olen nähnyt ja kuullut tarinoita, miten työ on vienyt kaiken ajan. Sitten on menettänyt työn tai jäänyt eläkkeelle.

- Keskimääräisen kahdeksan tunnin jälkeen kannattaa keskittyä asioihin, joista nauttii, ja missä pystyy unohtamaan työasiat, kannustaa Parviainen.

Video "Työssä Uupunut" löytyy YouTubesta kanavalta "Metsäalan Asiantuntijat". Sen on katsonut vajaan kahden kuukauden aikana lähes 1400 ihmistä.

Lisätietoja:

päätoimittaja Tiina Eklund, METO 

Metsäalan Asiantuntijat ry, tiina.eklund(a)luva.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.