Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Vaihto-opiskelu Brnossa

keskiviikkona, 02.08.2017

Vietin kevätlukukauteni 2017 Brnossa, jossa opiskelin Mendelun yliopistossa metsätalouden oppilaitoksessa reilut neljä kuukautta. Vaihto-aikani tärkein tavoite oli saada itsevarmuutta englannin kieleen sekä luoda uusia suhteita ympäri maailmaa. Koen parantaneeni englanninkielen taitoani huomattavasti, jouduinhan päivittäin englantia käyttämään. Sain myös uusia ystäviä ympäri Eurooppaa.

Opiskeluuni kuului 5 erilaista kurssia, joilla käsiteltiin Euroopan metsäekonomiaa ja -politiikkaa, metsäteiden rakentamista, luonnonsuojelua, sahateollisuutta sekä erilaisia metsästä saatavia hyödykkeitä. Opiskelumme sisälsi paljon seminaarien pitämistä, mikä lisäsi itsevarmuutta etenkin englannin kielellä. Myös metsäsanastoni kohentui huomattavasti vaihdon aikana. Kursseilta sain paljon uutta ymmärrystä, miten metsätaloutta hoidetaan ulkomailla.

Vapaa-aikanani matkustelin paljon, osallistuin opiskelijajärjestön järjestämiin tapahtumiin ja urheilin. Vaihto-aikani avarsi maailmankatsomustani erittäin paljon, näin erilaisia kulttuureita ja tutustuin erilaisiin maailmankatsomuksiin. Oli opettavaista elää kolmen ulkomaalaisen kanssa samassa asunnossa, opin siinä paljon suomalaisen kulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista.

Metsämiesten Säätiö ansaitsee suuret kiitokset matkani rahoittamisesta. Metsämiesten Säätiön avustuksella rahoitin muun muassa elämis- ja matkakustannuksia. Ilman tukea reissu olisi voinut jäädä toteutumatta.

Lisätietoja:

Opiskelija Samuli Hirvi, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Sjhirvi(at)gmail.com

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.