Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Vaihto-opiskelu Itävallassa

keskiviikkona, 01.03.2017

Vietin viisi kuukautta Itävallan Wienissä opiskellen vuoristometsätiedettä Universität für Bodenkultur-nimisessä yliopistossa. Suoritin vaihtoni aikana 25 opintopistettä perehtyen esimerkiksi metsäekonomiaan, ja -politiikkaan, sekä metsänhoitoon ja inventointiin. Opiskelu oli antoisaa, sillä Itävallan metsäosaaminen vaikutti olevan hyvin korkealla tasolla, mutta Suomen oloihin verrattuna vuoristo-olosuhteet lisäävät haastetta metsien käyttöön.

Vaihtoni aikana pääsinkin tutustumaan vuoristoalueiden puunkorjuuseen ja metsäsuunnitteluun, mutta opin myös paljon rajoitteista, kuten vesitalouden ylläpidosta ja suojametsistä, jotka tulee ottaa huomioon metsien käyttöä koskevassa päätöksenteossa. Valitsin opintoni kansainvälisistä maisteriohjelmista, joten opiskelukieleni oli englanti. Kielitaitoni kehittyi huomattavasti erityisesti englannin osalta, mutta opiskelin myös saksan perusteita ja pääsin käyttämään kieltä käytännössä.

Wien oli mainio vaihtokohde, sillä sijaintinsa ansioista myös matkustelu oli helppoa ja kävinkin esimerkiksi Alpeilla, Prahassa, Budapestissa ja Bratislavassa. Lisäksi sain paljon ystäviä ja uusia kontakteja metsäopiskelijoista ympäri maailmaa. Opin, että on tärkeämpää yrittää ja tehdä kiinnostavia asioita, vaikka ei aluksi uskoisi niihin pystyvänsäkään, sillä siten saa unohtumattomia kokemuksia ja pystyy oppimaan uutta itsestään ja muista.

Hienoin muisto vaihdon ajalta on vaellusretki, jolloin ensimmäisenä päivänä vaelsimme noin 2000 metriä ylöspäin ja illalla katselimme tähtiä kirpeässä vuoristoilmassa jäätikön reunalla. Vaihto ei ollut pitkä, mutta koska monella on halu ottaa ajasta kaikki irti, on mahdollisuus toteuttaa jos jonkinmoisia haaveita.

Olen kiitollinen Metsämiesten Säätiön myöntämästä apurahasta, mikä mahdollisti tämän ainutlaatuisen kokemuksen. Kokemus ei ollut hyödyllinen ainoastaan opiskelujeni kannalta, vaan loi myös itseluottamusta ja rohkeutta selvitä erilaisista tilanteista, ja auttaa varmasti tulevaisuudessa esimerkiksi työelämässä.

Lisätietoja:

Opiskelija Elina Koskimäki, Itä-Suomen Yliopisto, koskimaki.e(at)gmail.com

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.