Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Vaihto-opiskelu Prahassa

tiistaina, 27.06.2017

Olin Erasmus+ opiskelijana Tsekin Prahassa 6.2.-26.5.2017. Opiskelin Czech University of Life Sciences (CULS) metsätalouden laitoksella. Opiskelin kevään aikana neljällä kurssilla. AIheina olivat metsien hakkuu, eläinoppi, metsän mittaus sekä metsien suojelu.

Päätavoitteeni vaihtojaksolle lähtiessäni oli parantaa englannin kielen taitoani. Kevään aikana erityisesti englannin puhetaitoni parani huomattavasti. Englannin kielen taidosta tulee varmasti olemaan hyötyä tulevaisuudessa. Tsekissä tapasin uusia ihmisiä monesta eri maasta ja sain tutustua eri kulttuureihin. Kursseilla opin Tsekin ja Keski-Euroopan metsätaloudesta, erityisesti metsien hakkuista, ja sen eroista verrattuna Suomeen.

Metsämiesten Säätiön apurahan käytin matkan kustannuksiin, joita kertyi erityisesti matkustamisesta, asumisesta sekä ruokailuista. Olen erittäin kiitollinen Metsämiesten Säätiöltä saamastani tuesta. Ilman sitä vaihto-opiskeluni ei olisi onnistunut.

Lisätietoja:

Opiskelija Niko Ylönen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, nikoa.ylonen(at)gmail.com

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.