Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Vaihto-opiskelu Tsekin Brnossa keväällä 2017

torstaina, 28.09.2017

Lapin ammattikorkeakolulusta lähti 10 opiskelijan ryhmä Tsekin Brnoon. Olimme Brnossa 1.2.2017-31.5.2017 ja opiskelimme Mendelin yliopistossa.

Enimmillään opiskelijat suorittivat 29 opintopistettä. Opintoihin kuuluivat muun muassa Euroopan ekosysteemit, metsätiet, sahateollisuus ja -tekniikka, paikkatieto, maanmittaus ja maisemansuunnittelu. Osa opiskelijoista kävi myös tsekinkielen kurssilla, josta oli paljon hyötyä. Opimme paljon tsekkiläisestä ja eurooppalaisesta sahateollisuudesta. On hyvä oppia uusia ja vaihtoehtoisia tapoja tehdä asioita.

Vaihto-opiskeluaika ei pettänyt odotuksiamme. Tutustuimme uusiin kulttuureihin ja persooniin, englanninkielentaitomme kehittyivät paljon ja ehdimme matkustelemaan muissa Euroopan maissa hyvin. Oli hyvin opettavaista lähteä toiseen maahan ja organisoida asunto, koulu, matkaliput ym englanniksi. Vaihto-opiskeluaika antoi varmasti lisää rohkeutta ja itseluottamusta sekä kasvatti ihmisenä. Matkan varrella monet myös ystävystyivät uusiin ihmisiin eri kulttuureista.

Metsämiesten Säätiön apuraha auttoi paljon matkaamme ja matkusteluamme. Käytimme apurahaa vuokranmaksuun, matkusteluun ja yleisiin elämisen kustannuksiin. Olemme kiitollisia Metsämiesten Säätiölle rahoituksesta.

Lisätietoja:

Opiskelija Otso Ahonen, Lapin ammattikorkeakoulu, otso.ahonen(at)edu.lapinamk.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.