Metsäalan koulutusta kehitetty yli kahdella miljoonalla

maanantaina, 24.05.2021

Osaamisen kehittäminen metsäalalla on Metsämiesten Säätiön apurahojen jaon painavaa ydintä. Metsäalan koulutuksen kehittämisen aiheina ovat olleet viime vuosina mm. Metsäopettajien Akatemia, virtuaaliset koulutusympäristöt, sähköiset oppimateriaalit, koulutuksen laadun mittarointi, työelämäyhteistyö, työelämässä toimiminen ja metsäopiskelijoiden mielikuvat ammattiin hakeutuessaan. Kymmenen viime vuoden aikana Metsämiesten Säätiö on rahoittanut 2,3 miljoonalla eurolla metsäalan koulutuksen kehittämistä. Vuodesta 2017 on noin puolet koulutuksen apurahoista ohjautunut Metsäkoulutus ry:n hankehaun kautta tulleisiin hankkeisiin. Koulutuksen kehittämisen lisäksi osaamista on tuettu nuorisoviestinnällä, toimialan johtamista kehittämällä, tulevaisuuden ennakointitutkimuksella sekä metsäalan opiskelijoiden kansainvälistymistä tukemalla.

Koulutuksen apurahojen määrässä selkeä kasvu
Metsäalan koulutuksen kehittämiseen myönnetyn apurahan määrä on kasvanut 2012-2016 vuotuisesta 169 000 eurosta vuosien 2017-2021 lähes 300 000 euroon. Koulutuksen kehittämistä on tehty systemaattisesti yhdessä oppilaitosten ja työelämän kanssa lähtien tutkimuksesta ja edeten havaittuihin kehittämiskohteisiin vaikuttavuutta korostaen. Hankkeista on muodostunut hyviä jatkumoita ja niiden toteuttaminen sekä jalkauttaminen on onnistunut koulutuksen järjestäjien välisen yhteistyön kehittymisen myötä yhä paremmin. 

Työelämän tarpeet ja sähköiset kanavat rahoittajan ajureina
Koulutuksen kehittämisessä Metsämiesten Säätiö korostaa työelämän tarpeiden huomioimista ja opiskelijoiden valmiuksia työelämään. Hankkeissa tuotettujen tietojen ja materiaalien on oltava vapaasti käytettävissä sähköisessä muodossa, jotta niiden käyttöönotto ja ajan tasalla pitäminen on helppoa sekä kustannustehokasta.

Metsäkoulutus ry koulutuksen järjestäjien ja työelämän yhteinen foorumi
Metsämiesten Säätiö oli Metsäkoulutus ry:n perustamisen käynnistävä voima ja rahoittaja. Idea yhdistyksen perustamisesta nousi esiin koulutuksen järjestäjien keskuudesta Säätiön rahoittaman metsäalan koulutuksen evaluoinnin yhteydessä. Metsäalan koulutuksen kehittämiseksi haluttiin foorumi, jossa metsäalan koulutusta tuottavat, metsäalan työelämä ja opiskelijajärjestöt kohtaisivat. Näin varmistetaan, että rahoitettavaksi tulevat hankkeet ovat asiakkaiden tarpeisiin ja metsäopetuksen kehittämiskohteisiin suuntautuvia ja koko koulutuskenttää palvelevia. Säätiö näki, ettei valtion vähenevien rahoituskehysten puitteissa ole mahdollista jättää vahvaa koulutuskentän sisäistä yhteistyötä tekemättä, vaan se on koulutuksen korkean laadun edellytys. Metsäkoulutus ry perustettiin toukokuussa 2016 ja siinä on jäseninä yliopistoja, ammattikorkeakouluja, ammatillisia oppilaitoksia, opiskelijajärjestöjä, työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä sekä yrityksiä ja sidosryhmiä, yhteensä yli 50 tahoa. 

Lisätietoja:
Metsämiesten Säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä, puh. 050 598 9920
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.