Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Opintovuosi Kanadassa

perjantaina, 28.10.2016

Vietin lukuvuoden 2015-2016 Kanadassa TRANSFOR-M- ohjelmaan kuuluvien maisteriopintojen parissa. Opiskelin Albertan yliopistossa, Edmontonissa. Kyseisin maisteriohjelman puitteissa saan Albertan yliopistosta MF- eli Master of Forestry- tutkintonimikkeen valmistuessani kotiyliopistostani Itä-Suomen yliopistosta maa- ja metsätaloustieteiden maisteriksi.

Opintovuosi antoi paljon. Ylipäätäänkin kokemuksena oli tietysti hienoa viettää vuosi ulkomailla, ja kun pääsee niin kauniiseen paikkaan kuin Kanada, niin aina parempi. Erityisesti metsäopiskelijalle Kanada on paratiisi. Metsätaloutta harjoitetaan kestävillä periaatteilla, ja toisaalta suojelualueita sekä kansallispuistoja on enemmän kuin riittävästi. Jo maan koon vuoksi on siellä olemassa paljon koskemattomia alueita, koska kaikkialla ei vain kannata hakata. Mittakaava- ja olosuhde-erot Suomeen aiheuttavat tietysti sen, että kaikkea ei hoideta samalla tavalla. Pohjalla on kuitenkin kummassakin maassa jo lainsäädännöllinen vaatimus siitä, että toiminnan on oltava kestävää.

Sekä opiskelijat että opettajat ja professorit olivat erittäin osaavia, ja toivat esille näkökulmia, joita itsellä ei käynyt mielessäkään. Samoihin ilmiöihin ja peräti ihmisiinkin törmää sekä Suomessa että maailmalla. Usein näin sattuessa sanotaan, että maailma on pieni, mutta metsäihmisten maailma se vasta pieni onkin. Eräs kurssiassistentti oli ollut vuoden metsäopinnoissa Joensuussa. Paikallinen metsäekonomian professori oli puolestaan kalastellut kolme viikkoa Saimaalla. Esimerkiksi tutkimusyhteistyö tuo kansainvälistä osaamista lähemmäs, ja siitä kannattaa ottaa hyöty irti – varsinkin, kun nämä osaajat ovat useimmiten fiksuja alansa huippuja, mutta myös erittäin mukavia ihmisiä.

Metsämiesten Säätiön apurahan avulla pystyin kattamaan kaikki lentoliput sekä maksamaan yliopistolle pakolliset kulut. Kiitos Säätiölle avustuksesta!

Lisätietoja:

Opiskelija Emmi Lehtinen, emmileh(at)student.uef.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.