Tutkimusharjoittelu: Bambumetsien hiilitase, Zhejiang A&F University, Kiina

tiistaina, 27.09.2016

Olin harjoittelussa Zhejiangin maatalous- metsätieteellisessä yliopistossa kesä-elokuun 2016 ajan. Työskentelin yliopistolla tutkimusryhmässä, jonka tavoitteena on metodien luominen bambumetsätalouden hiilitaseen laskemiselle. Osallistuin myös muihin laitoksella tehtäviin tutkimuksiin soveltuvasti. Kokemus oli erittäin antoisa.

Opin runsaasti uutta bambumetsistä ja niiden käytöstä. Työskentelin mm. tutkimusraportin kirjoituksen parissa, osallistuin maastomittauksiin ja maanäytteiden valmistamiseen. Lisäksi tutustuin kiinalaiseen kulttuuriin, yhteiskuntaan ja luontoon. Kulttuurien välistä vuorovaikutusta tapahtui runsaasti, mikä oli hyvin opettavaista ja avartavaa. Harjoittelu tarjosi arvokkaan lisän opintoihini kansainvälisessä ympäristössä työskentelystä.

Harjoittelun kesto oli kolme kuukautta sijoittuen ajalle 1.6.2016-31.8.2016. Metsämiesten Säätiön apurahan käytin matkasta aiheutuvien kulujen kuten lentolippujen, matkavakuutuksen, rokotusten ja viisumin hankintaan.Apuraha oli merkittävä harjoittelun rahoittamisen kannalta.

Lisätietoja:

Opiskelija Andreas Salmi, andreas.salmi(at)helsinki.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.