Metsäalan opiskelijoiden opintomatka Itävaltaan

tiistaina, 29.08.2017

Hanke tarjosi Tampereen ammattikorkeakoulun neljännen vuosikurssin opiskelijoille mahdollisuuden tutustua Itävallan metsätalouteen sekä luontoon. Opintomatkan aikana käsiteltiin monipuolisesti erilaisten vierailukohteiden sekä esitysten kautta Itävallan metsiä ja niiden käyttöä. Ohjelma oli yhdistelmä metsäteollisuuden toimipisteitä sekä edustajia luontokohteita. Matkalle osallistui 22 opiskelijaa ja yksi opettaja.

Opiskelijat saivat kattavan käsityksen Itävallan metsistä. Matkan aikana nähtiin kaikki Itävallan ilmastoalueet alangoilta vuoristoon. Erilaisia metsiä talousmetsistä luonnonsuojelualueisiin nähtiin ja tutkittiin. Matkalla tutustuttiin rinnehakkuisiin sekä saha- ja liimapuuteollisuuteen. Opiskelijoille tarjoutui myös tilaisuus kehittää itseään kansainvälisessä osaamisessa.

Ilman Metsämiesten Säätiöltä saatua avustusta opintomatkaa ei olisi voitu toteuttaa. Yhdistys oli kerännyt omaa rahaa opintomatkan järjestämistä varten, mutta se ei riittänyt kattamaan kaikkia kuluja. Säätiön avustuksella saatiin katettua lennot, osa majoituksesta sekä ajoneuvojen vuokraus, joilla kuljimme vierailukohteelta toiselle.

Opintomatka tarjosi opiskelijoille ainutlaatuisen ja unohtumattoman oppimiskokemuksen. Tutustuminen erilaisiin metsätalouden toimintamalleihin avartaa ja antaa uusia näkökulmia ja halua kehittyä metsäammattilaisena.

Metsätalouden blogista voi lukea yhden opiskelijan ajatuksia opintomatkasta.

Lisätietoja:

Metsätalouden lehtori Eveliina Asikainen, Tamk, eveliina.asikainen(at)tamk.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.