Opiskelijavaihto Gentin yliopistossa 2015-2016

maanantaina, 09.01.2017

Vietin lukuvoden 2015-2016 Belgiassa, arvostetussa Gentin yliopistossa, opiskellen Bioscience Engineering –tiedekunnassa. Suoritin yhteensä 47 opintopistettä metsäsuunnittelun, maaperätieteen, ympäristöpolitiikan, kehitysekonomian ja hollannin kielen parissa. Kurssit kävin englanniksi, ja monella kurssilla englanti valittiin opiskelukieleksi, vaikka olin ainoa vaihto-opiskelija kurssilla. Hollannin kielen alkeet opiskelin jokapäiväisen elämän helpottamiseksi.

Uskon, että vaihtovuoteni ja kansainvälinen tiedeympäristö valmistivat minua tulevaisuuden työuralle, jonka toivon myös liittyvän kansainvälisyyteen. Kansainvälisen opiskelijan rooli opetti kielitaidon ja kulttuurien ymmärtämisen tärkeyttä, ja Brysselin läheisyys auttoi ymmärtämään koko Euroopan keskeisiä hallintorakenteita.

Opiskelu Euroopan sydämessä oli antoisaa ja opettavaista erilaisuudessaan. Kurssieni sisältö poikkesi jokseenkin Helsingin yliopiston tarjoamista kursseista. Tämä oli mielestäni hyvä asia, sillä eri tieteenalojen ja uudenlaisten opiskelumetodien oppiminen paitsi virkistää myös antaa laajempaa näkökulmaa omiin opintoihin. Töitä opintopisteiden eteen täytyi todella tehdä, mutta onneksi aikaa jäi myös verkostoitumiseen ja muiden metsätieteitä opiskelevien ystävieni luona vierailuun ympäri Keski-Eurooppaa. Keski-Euroopassa matkustelu on helppoa, ja tutuiksi tulivat monet Belgian, Saksan, Hollannin ja Ranskan kaupungit.

Metsämiesten Säätiön tuki oli minulle ainutlaatuisen tärkeää, sillä elinkustannukset Belgiassa olivat yllättävän korkeat. Säätiön tuki mahdollisti oppimateriaalini, kielikurssini ja sujuvan matkustamisen Suomesta Belgiaan ja takaisin.

Haluaisin esittää lämpimät kiitokset Metsämiesten Säätiölle vaihtovuoteni rahoittamisesta.

Lisätietoja:

International Coordinator Hilde Vandecasteele, Universiteit Gent, Faculty of Bioscience Engineering,
hilde.vandecasteele(at)ugent.be

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.