Vaihto-opiskelu Alankomaissa

perjantaina, 29.07.2022

Suoritin keväällä 2022 noin 5 kuukautta kestävän vaihto-opiskelujakson Alankomaissa. Vaihto-opiskelu Van Hall Larensteinin ammattikorkeakoulussa onnistui hyvin, Opetus englanniksi kehitti kielitaitoa. Halutessamme meillä oli myös mahdollisuus opiskella espanjakieltä. Opintoihin kuului useita koulun järjestämiä vierailuja ja yksi kahden viikon opintomatka Portugaliin, jossa teimme ryhmittäin kenttätutkimuksen valitsemistamme aiheista paikallisen järjestön avustuksella, kenttätutkimukset onnistuivat toivotuin tuloksin. Kursseja meillä oli monipuolisesti ja opetusta oli melko paljon. Lähes kaikki tunnit pystyttiin järjestämään lähiopetuksena, joka oli mielestäni mukavaa vaihtelua parin etävuoden jälkeen.

Trooppisen metsätalouden opiskelu oli mielenkiintoista ja herätti mielenkiintoa tulevaisuuden työmahdollisuuksien varalle.
Kursseilla tutustuimme moniin eri trooppisiin kasvi- ja puulajeihin sekä niiden kasvattamiseen. Näitä tietoja pystyimme hyödyntämään toisilla kursseilla, jotka keskittyivät köyhien alueiden kehittämiseen trooppisilla alueilla. Metsämiesten Säätiö mahdollisti tuellaan matkan onnistumisen.

Lisätietoja:

Opiskelija Arttu Rautiainen
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.