Metsämiesten Säätiö kasvattaa apurahanjakoaan 1,5 milj. euroon

perjantaina, 27.11.2015

Metsämiesten Säätiö kasvattaa apurahanjakoaan 100 000 eurolla 1,5 miljoonaan euroon vuodelle 2016. Apurahojen kasvu perustuu pitkäjänteiseen ja menestyksekkääseen sijoitustoimintaan. Edellisen kerran Säätiö korotti apurahanjakoaan vuonna 2013, silloinkin 100 000 eurolla.

Metsämiesten Säätiö saa kaikki tulonsa omien sijoitustensa tuotoista. Sijoitukset on laajasti hajautettu neljälle osa-alueelle metsäkiinteistöihin, pörssiosakkeisiin, vuokra-asuntoihin sekä korkomarkkinaan. Säätiön viiden viime vuoden keskimääräinen sijoitustuotto on ollut 8,1 %.

Metsämiesten Säätiö on 1948 perustettu metsäalan yleishyödyllinen säätiö. Sen tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä metsäalan ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö myöntää vuosittain apurahoja tutkimukseen, koulutus- ja viestintähankkeisiin, metsäalalla toimivien henkilöiden hyvinvoinnin edistämiseen sekä metsäkulttuurin tukemiseen. Apurahat ovat seuraavan kerran haettavissa 1.12.2015 - 31.1.2016 välisenä aikana Säätiön kotisivuilta löytyvän apurahojen haku- ja hallintajärjestelmä Kasöörin kautta.

Lisätietoja:

Metsämiesten Säätiön asiamies Ilari Pirttilä, puh. 050 598 9920

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.