Hyviä väitöstyöntekijöitä haussa

maanantaina toukokuun 24. 2021

Puolen vuoden päästä alkavassa rahoitushaussa on jaossa apurahoja väitöskirjatyöhön 3 vuodeksi á 45 000 euroa. Teemat ovat metsäalan viestintä, metsäalan ennakointityö, metsäalan työelämän tarpeita vastaava koulutusjärjestelmä sekä markkinoinnin ja vetovoiman panokset metsäalalla ja muilla aloilla. Lisäksi syyskuussa päätetään 1-2 lisäteemasta. Aiheiden rajaamisella on tavoitteena mahdollisimman suuri vaikuttavuus ja yhteys käytäntöön. Rahoitusta voi hakea ohjaava yliopisto, tutkimuslaitos tai koulutettava itse, joten ohjelma sopii myös varttuneemmalle tieteenharjoittajalle.

Tutustu aihepiireihin
Säätiön hallitus on linjannut aihepiirit, joista hakemuksia halutaan. Ne ovat luonteeltaan sellaisia, että eivät ole puhtaasti metsällisiä vaan tekijällä tulisi olla kiinnostusta näihin aihepiireihin joko työnsä tai mielenkiintonsa kautta. Yhtenä vaihtoehtona poikkitieteellisyyden edistämiseen voisi olla kahden tutkijan kokoonpano, jossa toinen toistaan sparraten saataisiin lisäarvoa ja uusia näkemyksiä. Tällä hetkellä Säätiö rahoittaa neljää väitöskirjatyötä.

Ohjaajat ja seurantaryhmä tarvitaan
Kullekin teemalle edellytetään kaksi ohjaajaa, jotka tulevat eri yksiköistä ja eri tieteenaloilta. Yliopistojen välinen sekä käytännön työelämään kytkeytyvä yhteistyö ja opiskelijoiden sparraus ovat elementtejä, joilla voidaan parantaa tutkimuksen laatua, vaikuttavuutta ja käytäntöön sovellettavuutta.
Kullekin teemalle pitää perustaa seurantaryhmä, joka kokoontuu 1-2 kertaa vuodessa. Lisäksi teemasta pitää järjestää sparraus- ja keskustelutilaisuuksia, joihin kutsutaan paitsi tiedeyhteisön edustajia myös käytännön edustajat mukaan.

Toiveena uusia avauksia tiedekuntarajojen ylitse
Metsämiesten Säätiö toivoo, että väitöskirjatöitä tehtäisiin tiedekuntarajojen ylitse. Asioiden rohkeassa yhdistelyssä voi löytyä arvokkaita näkökulmia ja avauksia, jotka synnyttävät uutta. 

Lisätietoja:
Metsämiesten Säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä, puh. 050 598 9920

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.