Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.
maanantaina, 27.04.2026
Metsänhoitoyhdistysketjussa rakennetaan parhaillaan uutta, yhtenäistä perehtymisjärjestelmää, jonka tavoitteena on tukea sujuvaa siirtymää asiantuntijatehtäviin ja varmistaa laadukas perehtyminen. Perehtymisjärjestelmä palvelee uusia toimihenkilöitä, opiskelijoita ja työharjoittelijoita sekä uusia tehtäväkokonaisuuksia aloittavia asiantuntijoita.
Tärkeänä osana kokonaisuutta toteutetaan Metsämiesten Säätiön rahoittama kehityshanke. Hanke kytkeytyy rakentuvaan perehtymisjärjestelmään, mutta sen painopiste on työelämävalmiuksien kehittämisessä, perehtymisen arvioinnissa ja dokumentoinnissa sekä oppilaitosyhteistyön vahvistamisessa.
Perehtymisjärjestelmä tukee sujuvaa siirtymää asiantuntijatyöhön
Uudessa perehtymisjärjestelmässä perehtyminen nähdään kokonaisuutena, joka etenee vaiheittain ja tukee työn oppimista. Perehtyminen jäsennetään selkeisiin osiin, kuten yleiseen perehtymiseen, palvelu- ja teemakohtaisiin sisältöihin sekä työelämässä tarvittavia perustaitoja vahvistaviin kokonaisuuksiin.
Järjestelmä tukee sekä työsuhteen alussa tapahtuvaa perehtymistä että opiskelijoiden ja työharjoittelijoiden ohjattua perehtymistä työelämään. Digitaaliset oppimisympäristöt mahdollistavat sen, että perehtyminen ei ole sidottu aikaan tai paikkaan ja että samaa rakennetta voidaan hyödyntää myös osaamisen kehittämisessä myöhemmissä uravaiheissa.
Keskeinen osa hanketta on perehtymisen systemaattinen dokumentointi, arviointi ja raportointi. Raportointia hyödynnetään perehtymisen kehittämisessä, oppilaitosyhteistyössä sekä koulutuksen ja työelämän rajapinnassa. Kyse ei ole vain yksilöiden arvioinnista, vaan kokonaisuuden jatkuvasta parantamisesta.
Työelämävalmiuksien kehittäminen yhteistyössä oppilaitosten kanssa
Hanke tuottaa laajasti hyödynnettävää ymmärrystä metsäalalla tarvittavista työelämävalmiuksista sekä siitä, miten näitä valmiuksia voidaan tukea opiskelun ja perehtymisen aikana. Hankeen tuotoksia voidaan hyödyntää eri metsäalan toimijoilla, koulutuksen kehittämisessä, työharjoitteluiden ja perehtymiskäytäntöjen kehittämisessä sekä koulutuksen ja työelämän välisen vuoropuhelun tukena. Tavoitteena on myös tuoda näkyväksi metsäalan opiskelijoille mitä valmiuksia he voivat hankkia jo opiskeluaikanaan parantaakseen omaa työelämäarvoaan.
Hankkeessa koulutuksen ja työelämän yhteyttä parannetaan luomalla jatkuvan kehittämisen malli, jossa oppilaitokset saavat tietoa, miten hyvin saatu koulutus on valmistanut perehtyjää työelämän tarpeisiin. Osana hanketta teetetään myös opinnäytetyö- tai gradu, jossa yhteistyö- ja seurantamalli kuvataan.
Kohti sujuvampaa polkua työelämään
Tavoitteena on helpottaa siirtymää koulutuksesta työelämään, vahvistaa metsäalan työelämävalmiuksia ja tukea alan pitkäjänteistä osaamisen kehittämistä.
Lisätietoja:
Esa Viitarinne, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy, esa.viitarinne@mhy.fi +358447032517