Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Vaihto-opinnot Saksassa Freiburgissa

keskiviikkona, 18.03.2026

Opiskelin talvilukukauden 2025-2026 Saksan Albert-Ludwigs-Universität Freiburgissa. Vaihto-opintojen aikana sain mahdollisuuden vahvistaa kielitaitoani, tutustua saksalaiseen kulttuuriin sekä metsäntutkimukseen Keski-Euroopassa. Lisäksi sain uusia ystäviä ympäri Eurooppaa, joiden kanssa tapaamme varmasti uudelleen. Kaiken kaikkiaan Erasmus-vaihto oli opettavainen kokemus ja kurkistus arkeen saksalaisessa yhteiskunnassa.

Vaihtokohteeksi valikoitui Saksa, sillä halusin vahvistaa kielitaitoani. Freiburgissa on pitkät perinteet metsäekologian ja biologian tutkimuksessa. Osallistuin ConFoBi-tutkimusryhmän kurssille, jolla esiteltiin monipuolisesti metsäekologian tutkimusta, jota Freiburgin kaupunkia ympäröivissä Schwarzwaldin metsissä tehdään. Oli mielenkiintoista oppia, miten Baden-Württembergin osavaltiossa metsiä on jo pitkäaikaisesti hoidettu luonnonhoidontoimenpitein, ja miten se on tukenut monimuotoisuutta sekä resilienssiä. Pääsin luonnon monimuotoisuuteen keskittyvällä kurssilla myös retkelle Mindelsee-järvelle.

Suomalaisesta näkökulmasta kelit olisivat sallineet enemmänkin mahdollisuuksia maasto-opetukseen, mutta ne painottuvat täällä kesälukukauteen. Kannustaisin tulevaisuuden metsäopiskelijoita hakeutumaan tänne nimenomaan kesälukukaudella. Ennen varsinaisen lukukauden alkua osallistuin Freiburgin yliopiston kielikeskuksen järjestämälle saksan kielen intensiivikurssille syyskuussa 2025. Kurssilla oli opetusta maanantaista perjantaihin.

Opetuksen lisäksi kielikeskus järjesti retkiä vapaa-ajalla myös viikonloppuisin. Kielikurssin aikana rohkaistuin hoitamaan kaikki arkiset tilanteet saksankielellä ja ystävystyin muiden Erasmus-vaihtoon tulleiden opiskelijoiden kanssa. Kielikurssin ansiosta uskalsin alkaa käyttää saksan kieltä myös paikallisten opiskelijoiden kanssa. En usko, että muutoin näin olisi tapahtunut. Vaihdon toteutumisen kannalta rahoitus oli tärkeässä roolissa. Sain Erasmus+ -tukea yliopiston kautta sekä apurahan Metsämiesten Säätiöltä. Apuraha auttoi kattamaan matkakuluja ja muita vaihdon aikana syntyneitä välttämättömiä menoja, mutta erityisen tärkeä se oli kielikurssin osallistumisen kannalta. Koska kielikurssi oli osa kesäyliopiston tarjontaa se oli maksullinen myös Erasmus opiskelijoille. Yhdessä nämä tuet madalsivat taloudellista kynnystä lähteä vaihtoon ja mahdollistivat sen, että pystyin keskittymään opintoihin.

Metsämiesten Säätiön kaltaisella rahoituksella on mielestäni erityinen merkitys opiskelijoiden kansainvälistymisen tukemisessa. Vaihto-opinnot kehittävät kielitaitoa, vahvistavat kansainvälisiä verkostoja ja lisäävät ymmärrystä metsäalan ajankohtaisista kysymyksistä globaalissa toimintakentässä. Siksi opiskelijoiden kansainvälisten kokemusten tukeminen on myös investointi tulevaisuuden osaajiin ja koko metsäalan kehitykseen.

Lisätietoja:
Metsätieteen kandidaatti Helmi Lilleberg, Helsingin Yliopisto, helmi.lilleberg(a)helsinki.fi, puh. +358440505479

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.