Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Yliopistojen yhteisellä markkinoinnilla tavoitetaan nuoret tehokkaammin

maanantaina, 06.04.2020

Yliopistojen yhteisen markkinointihankkeen avulla saatiin kasvatettua metsätieteiden koulutuksiin hakeneiden nuorten määrää kevään 2019 yhteishaussa. Yhteenlaskettu hakijamäärä kasvoi vuoden 2018 kevään 505 hakijasta 539 hakijaan 2019, eli keskimäärin 5,7 hakijaa per aloituspaikka. Sosiaalisen median avulla onnistuttiin tavoittamaan myös sellaisia nuoria, jotka eivät olisi muuten olleet tietoisia yliopistojen metsätieteiden opinnoista ja näin ollen jättäneet hakematta. Hankkeessa haastateltujen nuorien mielestä metsätieteiden koulutuksen tunnettuvuus on yleisesti suhteellisen heikkoa nuorten keskuudessa. Heidän mielestään sosiaalisen median hyödyntämiseen kannattaa panostaa uusia hakijoita tavoitellessa.

Markkinointihankkeen puitteissa aloitettiin Helsingin yliopiston sekä Itä-Suomen yliopiston välinen yhteistyö metsätieteiden koulutuksen markkinoinnissa kotimaassa. Yhteinen markkinointi on luontevaa, sillä molempien yliopistojen metsätieteiden kandiohjelmaan voi hakea samalla pääsykokeella ensimmäistä kertaa kevään 2020 yhteishaussa. Hankkeen puitteissa toteutettiin kaksi markkinointikampanjaa sosiaalisessa mediassa, kehitettiin yhteistä metsätieteet.fi -sivustoa sekä tuotettiin uutta sisältöa markkinoinnin tueksi: tuoreet valokuvat sekä kolme lyhyttä mainosvideota tuovat esille eri näkökulmia metsien käyttöön liittyen, jotka opiskelijanuoret kokivat tärkeiksi. Sosiaalisen median mainonnan tuloksien perusteella videot herättävät kiinnostusta nuorissa.

Pitkäjänteisellä työlla tehoa markkinointiin

Vaikka säätiön rahoittama yksivuotinen hanke on päättynyt, yhteistä markkinointia jatketaan. Yksittäiset kampanjat eivät ole riittävä keino pitää metsäalan korkeimman asteen koulutus vetovoimaisena, vaan työtä täytyy tehdä pitkäjänteisesti. Helsingin yliopiston metsätieteiden osastolla on panostettu sosiaalisen median hyödyntämiseen markkinoinnissa useamman vuoden ajan ja hakijamäärä on kasvanut 38% vuodesta 2016. Samaa mallia kokeiltiin nyt ensimmäistä kertaa yhdessä Itä-Suomen yliopiston kanssa ja tulokset vaikuttavat positiivisilta.

Opiskelupaikan valitseminen ei välttämättä kuitenkaan ole aina kovin suunnitelmallista. Haastatellut opiskelijat kertoivat, että yksi syksyllä aloittaneista opiskelijoista oli hakenut 15 minuuttia ennen yhteishaun päättymistä Instagram-mainoksen perusteella.

Lisätietoja:

Tutkijatohtori Samuli Junttila, Helsingin yliopisto, samuli.junttila(at)helsinki.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.