Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Metsäylioppilaat ry:n toimintavuoden 2014 saavutukset

tiistaina, 03.02.2015

Helsingin yliopiston Metsäylioppilaat ry järjesti vuonna 2014 runsaasti ohjelmaan opiskelujen oheen metsätieteiden opiskelijoille. Suurimmat yksittäiset juhlat olivat ainejärjestön 105. Vuosijuhlat sekä Hirvi- ja Taimijuhlat. Lisäksi ainejärjestö järjesti useita muita tapahtumia kuten opiskelijoiden Uraillan, opintoasioihin liittyviä tilaisuuksia ja yritysvierailuja. Näiden lisäksi alakerhot järjestivät runsaasti vierailuja esimerkiksi maakuntiin.

Lähetimme edustajiamme myös ulkomaille useisiin metsäopiskelijoiden tapahtumiin ympäri maailmaa, ja pidimme huolta Suomessa opiskelevista metsätieteiden vaihto-opiskelijoista. Tarjosimme viikoittaisten urheiluvuorojen lisäksi mahdollisuuden lähteä suurempiin urheilutapahtumiin edustamaan metsäylioppilaita.

Metsäylioppilaat ry:n aktiivisen vuoden mahdollisti Metsämiesten Säätiöltä saatu rahallinen tuki, jota ilman emme olisi voineet toimia tässä laajuudessa.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja 2014 Ella Kaivola, Metsäylioppilaat ry, ella.kaivola(at)helsinki.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.