Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Taimikonhoidon tarkastusta ilmasta radio-ohjattavalla ilmakuvauskopterilla

tiistaina, 19.04.2016

Tutkimus tehtiin lähtien metsäpalveluyrityksen tarpeista. Taimikonhoitotöiden tarkastus työn jälkeen on usein hankalaa ja aikaa vievää, sillä raivattu taimikko on vaikeakulkuista ja näkyvyys nuoressa metsässä on heikko raivauksen jälkeenkin. Käytettäessä ulkomaista työvoimaa hoitotöissä on tärkeää tarkastaa tehty työn jälki välittömästi työn valmistuttua, jotta mahdolliset korjaukset pystytään tekemään ennen työporukan lähtöä paikkakunnalta tai jopa maasta.

Työn tavoitteena oli selvittää UAV-laitteen (miehittämätön ilma-alus) soveltuvuuta taimikonhoitotöiden tarkastukseen ja löytää sopiva kalusto ja malli tarkastuksen tekoon. Tutkimuksessa selvitettiin myös lainsäädännön ja Trafin ohjeiden vaikutukset UAV-laitteen käyttöön.

Kauko-ohjattavia ilmakuvauslaitteita on tullut viime vuosina runsaasti markkinoille. Näistä on löydettävä metsäammattilaisen käyttöön sopiva menetelmä ja kalusto. Saatavilla olevaan kalustoon perehdyttiin sekä kotimaisten että ulkolaisten UAV-sivustojen kautta sekä tutustamalla maahantuojien mallistoihin. Laitteen valinnassa painotettiin helppokäyttöisyyttä ja kuvan laatua. Laitteeksi tutkimukseen valittiin Yuneec Typhoon Q500+ -kopteri, jossa on kamerana CGO2+ ja 3D-kimbaali. Kameralla voi kuvata Full HD -videota ja 16 megapikselin valokuvia.

Tutkimuksessa kopterilla kuvattiin toteutettuja taimikonhoitotyömaita eri lentokorkeuksilla ja kameran kuvauskulmilla, jotta löydettiin soveltuvin menetelmä kuhunkin työhön. Objektiivin kuvakulmaa ei pystynyt säätämään.

Sopivaksi kuvauskorkeudeksi valittiin 30 metriä. Tällöin kuvien tarkkuus ja kuvausala ovat riittävät eikä ole vaaraa törmätä jättöpuihin. Tarkoitukseen paras kuvauskulma oli kohtisuoraan maanpintaan nähden. Kuvien tulkinnan kannalta valokuvat todettiin paremmiksi kuin videokuva.

Kuvista tutkittiin myös niiden käyttökelpoisuutta taimikonhoitotyön jälkeen tehtävään jäävän puuston määrän mittaukseen. Menetelmän todettiin olevan riittävän tarkka yli 3 vuotiaissa taimikoissa. Sitä nuoremmissa oli havainnointi vaikeaa.

Laite todettiin käyttökelpoiseksi, nopeaksi ja helpoksi apuvälineeksi moniin metsäammattilaisen työtehtäviin. Taimikoiden tarkastuksen lisäksi etenkin metsätuhojen tarkastukseen se on erinomainen.

Metsämiesten Säätiön tuki mahdollisti riittävän laajat kenttäkokeet.

Lisätietoja:

Metsätalousinsinööri Aapo Palonen, aapo.palonen(at)pp.inet.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.