Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Kovatasoinen moottorisahaveiston suomenmestaruuskilpailu Lustossa

maanantaina, 06.11.2017

Moottorisahaveiston suomenmestaruuskilpailut pidettiin Suomen Metsämuseo Lustossa Punkaharjulla Metku-Metsäkulttuuripäivien yhteydessä 16.-18.6.2017. Järjestelyistä vastasi Suomen Metsämuseo Lusto ja Puunveistäjät ry.

Tapahtumassa käytiin kaksi erillistä kilpailua, ensin ns. pikaveistokisa, jossa veistoaika oli 1,5 tuntia. Pikaveistokilpailuun osallistui 12 kilpailijaa. Kilpailun voitti Leo Löppönen Savonlinnasta. Pikakisassa arvostelu suoritettiin yleisöäänestyksellä.

Varsinainen SM-kilpailu käytiin kaksipäiväisenä, ja siihen osallistui 14 veistäjää. Suomen mestariksi tuli Kivijärveltä kotoisin oleva Tarmo Kovanen. Tässä kilpailussa arvioinnin suoritti valittu tuomaristo. Molemmissa kilpailuissa oli aiheena Metsänhenki. Tuomaristo arvioi kilpailun hyvin korkeatasoiseksi.

Metsämiesten Säätiön tuki käytettiin kokonaisuudessaan kilpailijoiden ruokailuun.

Lisätietoja:

Vuoriteknikko Timo Nevalainen, Puunvestäjät ry, timo.nevalainen(at)pp.inet.fi,
puh. 0400 762 915

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.