Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Seitsemäs Sahanperän Savotta ilostutti jälleen

torstaina, 03.10.2019

Seitsemännen kerran järjestetty koko perheelle suunnattu Sahanperän Savotta -metsätapahtuma innosti kävijöitä metsään taas sunnuntaina 8.9.2019 monipuolisella ohjelmalla ja lämpimällä tunnelmalla Rovaniemellä.

Sahanperän Savotta toimii loppuhuipennuksena Rovaniemi-viikolle. Sahanperässä esitellään metsäalaa ja biotaloutta monipuolisesti. Tapahtuma sai paljon kiitosta maksuttomuudestaan ja toiminnallisuudestaan. Mielenkiintoinen sisältö ja lapsiperheiden huomioiminen takasivat menestyksekkään tapahtuman.

Näytteilleasettajia oli monipuolisesti eri aihealueilta metsäalalta. Tänä vuonna tapahtumassa nähtiin metsurin tekevän moottorisahataidetta, esiteltiin metsästystä, ajeltiin hevosajeluja, päästiin tutustumaan paloautoihin, rekkoihin ja metsäkoneisiin ja moikattiin kahta eriä maskottia. Uutena isona toimijana oli matkassa Luonnonvarakeskus. Tapahtumaa juonsi Jamppa Kääriäinen, joka sai sadesäästä huolimatta luotua mielekkään tunnelman. Sahanperän Savotan aikana oli maksuton sisäänpääsy tiedekeskus Pilkkeeseen ja Arktikumin museoon.

Yhteistyössä paikallisten metsäalan toimijoiden kanssa

Sahanperän Savotta järjestetään yhteistyössä paikallisten metsäalan toimijoiden kanssa. Noin kymmenen toimijan joukosta koostuva tiimi aloittaa tapahtuman suunnittelun hyvissä ajoin alkuvuodesta yhdessä ideoiden tulevan syksyn teemoja ja painopisteitä. Tapahtuman järjestelyistä vastaa Metsähallituksen konserniviestinnän Pilke-tiimi. Sahanperän Savotta on osa perinteistä Rovaniemi-viikkoa.

Sahanperän Savosta on muodostunut rovaniemeläisille seitsemän vuoden aikana merkittävä alkusyksyn tapahtuma, jolle toivotaan jatkoa myös tulevina vuosina. Suuret kiitokset Metsämiesten Säätiölle Sahanperän Savotan mahdollistamisesta!

Lisätietoja:

Innoittaja Laura Halvari, Metsähallitus / Tiedekeskus Pilke, laura.halvari(a)metsa.fi

https://www.tiedekeskus-pilke.fi/fi/sahanperansavotta/

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.