Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

MetKu - Metsäkulttuuripäivillä kävijäennätys, muut tapahtumat vakiinnuttaneet paikkansa Lustossa

maanantaina, 18.01.2016

Luston MetKu – Metsäkulttuuripäivillä oli viikonvaihteessa 12. – 14.6.2015 aikana leppoisa ja välitön tunnelma ja tapahtumassa rikottiin kävijäennätys, sillä kolmipäiväinen tapahtuma keräsi kaikkiaan 5100 vierailijaa. Lauantai oli tapahtuman selkeästi vilkkain päivä. Luston Metsäkulttuuripäivät on yksi Savonlinnan seudun alkukesän suurimmista tapahtumista. Totuttuun tapaan Metkussa oli erilaisia työnäytöksiä, - pajoja ja näytteilleasettajia noin viisikymmentä.

Luston Metsäkulttuuripäivistä on vuosien mittaan muodostunut tärkeä tapahtuma niin metsäalan ammattilaisille ja metsistä kiinnostuneille, kuin myös mukava kesätapahtuma koko perheelle. Vuosien varrella tapahtuma on kasvanut, ja nyt tapahtuma järjestettiin seitsemättä kertaa MetKu–Metsäkulttuuripäivien nimellä.

MetKujen tämän vuoden teemana oli Metsä tekee hyvää!, joka piti sisällään ihmisen hyvinvointiin liittyvät metsäiset aihealueet. Teema sisälsi monipuolisesti hyvinvoinnin rakennusaineita kuten metsäretkiä sauvakävellen oppaan johdolla, jumppaa aamunavauksena nimellä ”halkojumpasta pilkettä silmään” ja hyvinvointikierroksia lähialueelle. Hyvinvointi -teemaan liittyi olennaisena osana Luston metsikköön rakennettu paljasjalkapolku, jota kulkiessa kävijä voi tuntea maaston pinnan, havunneulaset, kävyt, kivet, sammalet, koko metsäluonnon jalkojensa alla. Lapsivieraat huomioitiin järjestämällä draamaopastuksia lähimaastoon, Kontion kannoilla -työpajassa, luontorasteilla, metsäkonetyöpajassa ja alaköysiradalla.

Metsäisiä perinteitä esiteltiin useiden työnäytösten muodossa, ja savottatunnelmaa toivat Luston lammelle tukkilaisnäytökset ja -laulut kaksirivisen haitarin säestyksellä sekä lauttakahvilan emäntien keittämä nuotiokahvi ja nisupulla.

Museoajoneuvo-päivää vietettiin lauantaina, ja vanhoja moottoripyöriä, traktoreita ja muuta kalustoa oli näytteillä koko tapahtuman ajan. Simago-vaunussa pääsi virtuaalisesti kaatamaan puita ja tutustumaan metsäammattilaisen työhön. Suomen parhaat moottorisahurit ottivat mittaa toisistaan lauantaina 13.6. Moottorisahauksen SM-kisoissa. Metkun yhteydessä järjestettiin myös kansainvälinen moottorisahakeräilijöiden kokoontuminen.

Metsäkulttuuripäivien musiikkitarjonnasta vastasi mies ja kitara Pave Maijanen, joka viihdytti yleisöä taidokkaasti. Luston lammen laavulla nähtiin Kairan kulkijoiden Kai Lehtisen ja Heikki Rantasen musiikkinumeroilla vahvistettu lämminhenkinen ja huumorilla höystetty vuoropuhelu elämän eri aiheista.

Muissa Luston yleisötapahtumissa ja työnäytöksissä esiteltiin perinteisiä työtapoja museokävijöille mm. vakantekoa, päre- ja tuohitöitä, lastuvuolentaa. Joulupuun päivä marraskuun lopulla on perinteeksi muodostunut koko perheen jouluinen tapahtuma, jossa tänä vuonna vieraili noin 1200 henkilöä.

Luston tapahtumatoiminnalla tuodaan käytännönläheisesti esille ihmisen suhdetta metsään ja luontoon ja monelle museovieraalle tapahtumat ovat elämys ja mielenkiintoinen kokemus, jota muistellaan pitkään vierailun jälkeen.

Lisätietoja:

Asiakaspalvelunhoitaja Päivi Ronkanen, Lusto-Suomen Metsämuseo, paivi.ronkanen(at)lusto.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.