Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Opinnäytetyö: Metsäkoneen kuljettajaa opastavat järjestelmät

maanantaina, 04.05.2020

Työn taustalla on toimeksiantajan tavoite selvittää hakkuukoneenkuljettajan päätöstuen tarpeellisuutta harvennuksella. Työssä pyrittiin selvittämään kuljettajien toimintatavat puuvalintaan liittyen ja siihen liittyvät ongelmat sääolosuhteiden ja leimikkokohtaisten tekijöiden osalta kesä- ja talviolosuhteissa. Lisäksi työssä selvitettiin harvennusvoimakkuuteen liittyviä tekijöitä ja harvennusvoimakkuutta seuraavan sovelluksen tarpeellisuutta.

Puuvalinnassa ilmenee näkyvyysongelmia etenkin kuusivaltaisten metsien harvennuksella. Tulosten perusteella lisätietoa tarvitaan etenkin latvuksesta ja rungon yläosasta. Puun ominaisuuksista lisäinformaation tarve olisi suurin laatuvikojen ja tautien havaitsemiseen.

Harvennusvoimakkuuden säätelyyn tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuljettajan omaa arviointikykyä. Tästä huolimatta harvennusvoimakkuuteen tarkoitettua sovellusta pidettiin tarpeellisena ja sovellus tukisi kuljettajan arviointia.

Puuvalintaa opastavat järjestelmät parantaisivat korjuutyön laatua, mutta korjuutyön tuottavuutta sen ei uskottu parantavan. Opastavan järjestelmän uskottiin auttavan kuljettajaa jaksamaan paremmin työssään, eikä sen uskottu vaikeuttavan kuljettajan työntekoa.

Lisätietoja:

Opinnäytetyön tekijä Samuli Inget, samuli.inget(a)gmail.com, puh. 0406462854

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.