Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Pro gradu: Yritysvastuu sahateollisuuden keskisuurissa yrityksissä Suomessa

keskiviikkona, 24.06.2020

Tämän tutkielman tavoitteena oli kuvata sahajohtajien suhtautumista vastuullisuuteen, keskisuurissa sahateollisuuden yrityksissä tapahtuvaa yritysvastuuta ja vastuullisuustavoitteita sekä rinnastaa nämä tavoitteet YK:n Kestävän kehityksen tavoitteisiin. Tutkimuksen tarkoituksena oli myös selvittää, miten yritysvastuu oli kehittynyt vuosina 2010 – 2020. Yritysvastuun kehitystä pyrittiin tutkimaan vertaamalla tuloksia aikaisempaan vuonna 2010 tehtyyn yritysvastuututkimukseen.

Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus. Empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla suomalaisten keskisuurien sahojen johtajia. Haastattelut toteutettiin tammi-maaliskuussa 2020. Haastattelu toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna ja analyysimenetelmänä käytettiin yhdistellen sisällön analyysin ja temaattisen analyysin menetelmiä.

Tulosten mukaan sahayritysten asenne vastuullisuuteen on yleisesti positiivinen ja vastuullisuus motivoi yrityksiä kehittämään omaa toimintaansa. Yritykset kokivat vastuullisuuden tehokkaimpana keskisuurissa sahayrityksissä, siten että vastuullisuus integroidaan osaksi yrityksen strategiaa ja jokapäiväistä toimintaa. Vastuullisuus koettiin tärkeäksi toteuttaa kokonaisuutena ja sen pitäisi näkyä kaikessa yrityksen toiminnassa.

Sahojen yritysvastuu painottuu ekologiseen ja sosiaaliseen vastuullisuuteen. Sahajohtajille taloudellisen vastuullisuuden määrittäminen oli hankalaa. Yritysten vastuullisuustoimet vastasivat kestävän kehityksen tavoitteita. Sahateollisuudessa korostui etenkin seuraavat kestävän kehityksen tavoitteet: Terveyttä jahyvinvointia, Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua, Vastuullista kuluttamista, Ilmastotekoja sekä maanpäällinen elämä.

Merkittävin muutos on tapahtunut sidosryhmien vastuullisuustietoisuudessa. Nykyisin sahateollisuuden vastuullisuudessa kiinnitetään huomiota enemmän myös ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuteen. Resurssipula on suurin haaste suomalaisille keskisuurille sahoille, joten vastuullisuusviestintä on puutteellista. Eri toimijoiden yhteistyöllä voitaisiin ratkaista viestinnän ongelmia. Tuloksiin ja aikaisempaan tutkimustietoon perustuen voidaan tulkita, että Suomen sahateollisuus on edelleen reaktiivisella vastuullisuuden kehitystasolla, vaikka asenteet ovat jo muuttuneet hieman proaktiiviseen suuntaan viime vuosi kymmenen aikana.

Tutkimus on julkaistu ja luettavissa HELDA - Helsingin yliopiston digitaalisessa arkistossa. Metsämiesten Säätiö oli mukana rahoittamassa hanketta.

Lisätietoja:

MMM Elliroosa Raittinen, elliroosa.raittinen(a)helsinki.fi, puh. 0503674593

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-20200605261

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.