Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Opinnäytetyö: Puunkorjuupalvelun toimintaedellytysten arviointi Nepalissa

maanantaina, 06.04.2020

Hankkeella selvitettiin puunkorjuupalvelun toimintamahdollisuuksia Nepalin Tulsipurissa toimivalle kymmenen CFUG:n (Community Forest User Group) metsäosuuskunta ASEC:lle. Hankkeen pohjalta kirjoitetaan myös opinnäytetyö metsätalousinsinööriopiskelijan korkeakoulututkintoon liittyen.

Osuuskunnan metsissä puita on kaadettu vapaaehtoistyönä käsisahoilla, kirveillä sekä erilaisten puukkojen avulla. Järeimpiin puihin, joita ei ole ollut mahdollista korjata näillä metodeilla, on sahaus tilattu kalliina hankintatyönä Intiasta. Tutkimani korjuupalvelun on tarkoitus vastata näihin haasteisiin mahdollistaen paikallisten puunkorjuu itsenäisesti ja turvallisuus huomioon ottaen. Nykyisestä toimintatavasta luovuttaisiin ja metsäosuuskunnan alueella siirryttäisiin omaan moottorisahoilla toimivaan puunkorjuupalveluun.

Hanke sisälsi helmi - maaliskuussa 2020 kuukauden mittaisen aineistonkeräysjakson Nepalin Tulsipurissa ja Kathmandussa. Tänä aikana vierailin useissa CFUG:ssa ja järjestin tapaamisia useiden eri tahojen kanssa. Hanke sai paikallisesti paljon kannatusta ja tukea. Korjuupalvelun toteuttamiselle koettiin olevan tarvetta ja halukkuutta sen eteenpäin viemiseen.

Hanketta on rahoittanut Metsämiesten Säätiö. Metsämiesten Säätiön lisäksi hankkeessa ovat olleet mukana Food and Forest Development Finland sekä Tampereen ammattikorkeakoulu.

Lisätietoja:

Projektinvetäjä Samu Suoninen, samu.suoninen(a)hotmail.com

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.