Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Pro gradu -tutkielma Puurakentamisen markkinanäkymistä Euroopassa

perjantaina, 05.06.2015

Tein pro gradu –tutkielmani puurakentamisen markkinanäkymistä Euroopassa. Tein tutkielmaani osana European Forest Instituten Foresight and Policy Support Programmen tutkimusryhmää. Koska halusin keskittyä pro graduni tekemiseen täysipainotteisesti noin puolen vuoden ajan, hain apurahaa mm. Metsämiesten Säätiöltä. Nämä myönnetyt apurahat mahdollistivat kokopäiväisen työskentelyn tutkielmani parissa.

Työni tavoitteena oli tutkia tekijöitä, jotka vaikuttavat Euroopan puurakentamisen kehitykseen pitkällä aikavälillä, ja kuinka puutuoteteollisuuden asettamat taloudelliset sekä vastuullisuuteen liittyvät tavoitteet voidaan saavuttaa. Lisäksi työssä oli tavoitteena esittää, miltä Euroopan asuintalorakentamisen tulevaisuus näyttää keskeisimpien metsäalan tulevaisuustutkimusten perusteella.

Pro gradu-tutkielmani tarjoaa tietoa yleisesti puurakentamisen markkinanäkymistä Euroopassa seuraavan viidentoista vuoden aikana. Edellä mainittujen tavoitteiden saavuttaminen katsotaan olevan mahdollista, muttei kuitenkaan todennäköistä. Pro gradu –tutkielmani on yksi ensimmäisistä puurakentamisen tutkimuksista, joissa on käytetty backcasting –tutkimusmenetelmää. Tämä tarjoaa pohjaa jatkotutkimukselle, jossa voisi vielä tarkemmin selvittää tekijöitä, jotka vaikuttavat puurakentamisen kehitykseen.

Lisätietoja:

MMM, tradenomi Emilia Palojärvi, emilia.palojarvi(at)metsagroup.com

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.