4H-Metsäosaaja -hankkeessa lisättiin osaamista ja kehitettiin metsätoimintaa

perjantai joulukuun 23. 2016

Kolmivuotinen (2014-2016) 4H-Metsäosaaja-hanke kehitti 4H-järjestön metsä- ja luontotoimintaa ja lisäsi metsäasioihin liittyvää osaamista.

Hankkeen kohderyhminä olivat lapset ja nuoret, 4H-toimihenkilöt ja metsäiset sidosryhmät. 4H-järjestön metsä- ja luontokasvatuksen sekä hankkeen yhtenä keskeisenä päämääränä on saada nuoria hakeutumaan metsäalan koulutukseen. Hankkeen toisena tavoitteena on kehittää entistä käytännönläheisempiä toimintamalleja 4H-järjestökentän käyttöön sekä luoda uutta metsäistä sisältöä verkkoperustaiseen nuorisotyöhön

Hankkeessa tuotettiin Metsä TET -aineisto, joka pilotoitiin 4H-yhdistyksissä eri puolella Suomea. Kokemukset olivat rohkaisevia ja tuotteesta saadaan uudenlainen toimintamuoto niin 4H-yhdistyksille kuin 4H-metsätiimeillekin. Lisäksi tuotettiin ja pilotoitiin toimintoja koulujen metsäpäiviin. Näitä olivat muun muassa Ekologinen verkko -, Puulaji-, Metsästä ammatti- ja Metsään.fi rastimallit. Lisäksi tuotettiin ja pilotoitiin koulujen metsäpäivämalli 6. luokkalaisille.

Verkkoperustaisen nuorisotyön tueksi tuotettiin Metsätyö-video ja järjestettiin Bongaa puulaji ja Wanted: Metsäduuni -kilpailut (TOP/Instagram). 4H-Metsävastaavaverkostoa (metsätapaamiset ja metsäpedagogikoulutus) ja 4H-toimihenkilöitä (4H-Metsäkoulu) koulutettiin. 4H-toimihenkilöille tuotettiin 4H-Metsä liivit sekä metsäistä esite ja messumateriaalia. Lisäksi aloitettiin yhteistyö Network for Forestpedagogy -verkoston kanssa sekä metsäisten Suomi 100 v. toimintojen suunnittelu ja tuottaminen.

Ilman Metsämiesten Säätiön rahoitusta kehittämistyö ei olisi tässä laajuudessa ollut mahdollista.

Lisätietoja:

Kehityspäällikkö Juha Ruuska, Suomen 4H-liitto ry, juha.ruuska(at)4h.fi

www.youtube.com