Juurta jaksain -hankkeen myötä Lusto uusille poluille

tiistaina, 03.02.2015

Punkaharjulla sijaitsevassa Suomen Metsämuseo Lustossa käynnistettiin keväällä 2014 uusi hanke, Juurta jaksain – Luston uudet museopalvelut metsäalan työhyvinvoinnin edistäjinä. Kulunut vuosi oli ensimmäinen hankkeen kolmesta toimintavuodesta. Hanke pääsi osaksi metsäalan yhteistä Metsähyvinvointi –ohjelmaa. Juurta jaksain -hankkeessa hahmotetaan metsien, kulttuurin ja hyvinvoinnin kenttää suunnittelemalla, kehittämällä ja toteuttamalla metsäalan työhyvinvointia edistäviä museopalveluita yhdessä sidosryhmien ja muiden intressitahojen kanssa.

Lustolla on vahva traditio tiiviiseen sidosryhmäyhteistyöhön metsäalalla, mutta meneillään olevat muutosprosessit edellyttävät kuitenkin sidosryhmäyhteistyön uudistamista, tarpeiden tunnistamista, uudenlaisia toimintatapoja ja palvelutuotteiden uudelleen muotoilua. Toisaalta työhyvinvointikysymykset ovat nousseet keskiöön kansallisissa keskusteluissa viime vuosina. Niin metsillä kuin kulttuurilla on todettu olevan monenlaisia hyvinvointimerkityksiä ihmisille. Nämä näkökulmat yhdistyvät Luston toiminnassa ja tavoitteissa valtakunnallisen erikoismuseona metsäkulttuurin edistämiseksi. Luston vahvuuksia ovat eri kulttuurin ja taiteenmuotojen osa-alueiden tuntemuksen yhdistäminen metsätietoihin ja –taitoihin. Tätä päätettiin hyödyntää prosessissa.

Tavoitteeksi oli asetettu se, että erilaisia metsäkulttuuriin liittyviä aihepiirejä ja Luston kokoelmia (filmiaineistot, esineet, valokuvat) hyödyntäen saadaan aikaa toimivia malleja, joissa yhdessä metsäammattilaisista (entiset, nykyiset ja opiskelijat) koostuvien ryhmien kanssa käydään läpi eräänlainen metsäkulttuuriin ja omaan/työyhteisön historiaan liittyvä oppimispolku. Prosessissa käytettäviä menetelmiä tulevat olemaan perinteisen museovierailun rinnalla ja lisäksi erilaiset museopedagogiset keinot, esim. keskustelu- ja muisteluhetket ryhmien luona, erilaiset toiminnalliset osuudet, vierailut, retket ja luennot, erilaisia oppimisympäristöjä hyödyntäen.

Meneillään oleva hanke edustaa museon toiminnassa uudenlaista toiminnan muotoa. Mukana työryhmässä ovat kokoelma-, näyttely- sekä tapahtuma- ja museo-opetustiimit. Toimintamalli on osoittautunut hyväksi, moniammatillisuutta ja laaja-alaista asiantuntemusta on näin voitu hyödyntää tehokkaasti. Mallia aiotaan kehittää jatkossakin ja levittää myös muihin hankkeisiin ja toimintaan. Hanketta on pyritty viemään eteenpäin yhdessä kohderyhmien edustajien kanssa, jolloin voidaan varmistaa kysynnän ja tarjonnan sekä resurssien kohtaaminen optimaalisesti. Hanke on saavuttanut muutoinkin kuluneen vuoden osalta sille asetetut tavoitteet.

Ensimmäisen vuoden aikana ideointi-, kehitys-, testaus- ja arviointityön tuloksena oli kolme ohjelmakokonaisuutta Metsän kauneutta – ja Metsänpeitto –ohjelmat sekä Paljasjalkapolku (työnimi). Valmiiden tuotteiden lanseerauksesta tiedotetaan erikseen myöhemmin. Metsä tekee hyvää on myös 2015 MetKu-metsäkulttuuripäivien teemana.

Olemme kiitollisia Metsämiesten Säätiölle saamastamme tuesta, joka on mahdollistanut tämän uudenlaisen toiminnan kehittämistyön.

Lisätietoja:

Museonjohtaja Helkamari Knaapi, Lusto - Suomen Metsämuseo, helkamari.knaapi(at)lusto.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.