Kansainväliset maisteriopinnot Albertan yliopistossa

torstaina, 15.11.2018

Opiskelin lukuvuonna 2017-2018 puolet maisterin tutkinnostani Kanadassa, Albertan yliopistossa Edmontonissa. Kuulun TRANSFOR-M (transatlantic forestry masters) -maisteriohjelmaan, mikä tarkoittaa sitä, että valmistun molemmista kouluista, niin Albertasta kuin kotiyliopistostani Itä-Suomen yliopistosta Joensuusta. 

Albertan yliopisto on yksi metsäalan arvostetuimmista yliopistoista, kaikki professorini olivat erittäin osaavia ja tiesivät paljon opettamastaan asiasta, ja pari heistä oli jopa paikallisia julkkiksia omien tieteellisten saavutustensa johdosta. Yliopiston laadun huomasi myös esimerkiksi kampuksen kirjastoissa ja opiskelutiloissa. Kaikille TRASFOR-M -opiskelijoille tarjottiin yliopistolta oma tietokone ja toimistotila vuoden ajaksi.

Vuoden aikana opin paljon uutta asiaa metsistä, painoittuen pohjoisen havumetsävyöhykkeeseen, sen käyttöön ja suojeluun. Kävin kaiken kaikkiaan yhdeksän eri kurssia, ja niihin sisältyi yleensä kahden tentin lisäksi tieteellisiä kirjoitelmia, esitelmiä ja muita tehtäviä. Parilla kurssilla oli jopa muutama maastoretki, joilla pääsi mukavasti tutustumaan paremmin aiheeseen ja näkemään miten asioita oikeasti siellä Kanadassa tehdään. Jokainen kurssi kesti kokonaisen lukukauden, ja tehtävää kyllä riitti mukavasti koko ajalle, niin syys-, kevät- ja kesälukukaudelle. 

Kanada ja Albertan yliopisto osoittautuivat erinomaisiksi valinnoiksi metsätieteiden opintojani ajatellen. Opinnot olivat haastavia, mutta laittoivat ajattelemaan asioita isommassa mittakaavassa ja eri näkökulmista. Monia luennoilla opittuja asioita pääsi näkemään oikeassa elämässä läheisiin kansallispuistoihin vapaa-ajalla suunnatuilla retkillä, esimerkiksi itse pääsin näkemään mm. suunnattomia alueita palanutta metsää ja vuoristonilurin kalumia kuolleita mäntyjä. 

Opintojen lisäksi myös kaukana poissa kotoa- kokemus ja kaiken hoitaminen englannin kielellä kasvatti minua ihmisenä ja antoi paljon itseluottamusta. Myös muihin kansainvälisiin opiskelijoihin tutustuminen oli mielenkiintoista ja opin heidän kauttaan paljon muista ihmisistä, kulttuureista, kielistä ym., en pelkästään kanadalaisista vastaavista. 

Uskon, että kaikella mitä sain ja opin Kanadassa opiskellessani on vielä paljon hyötyä tulevaisuudessa mm. jäljellä olevissa opinnoissani, työnhaussa ja itse työn teossa. Koko vuosi oli paras elämässäni tähän mennessä, enkä vaihtaisi kokemuksiani mihinkään.

Metsämiesten Säätiö auttoi minua rahallisesti korvaamaan matkustamiseen ja yliopistolle menneitä kuluja.

Lisätietoja:

Viivi Valkonen, viivi.valkonen(at)gmail.com

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.