Keski-Euroopan metsätaloutta oppimassa

torstaina, 22.12.2016

Ryhmä Karelia-amk:n metsätalouden opiskelijoita matkusti opettajiensa kanssa Etelä-Saksaan toukokuun alussa kahden viikon intensiivikurssille. Kurssi toteutettiin Löwensteinin suvun päämiehen prinssi Alois K. Löwensteinin luvalla heidän omistamillaan mailla, jotka sijaitsevat Hessenin osavaltiossa noin 50 km Frankfurtista kaakkoon. Alueella sijaitsevat mm. tunnetut Spessartin ja Odenwaldin metsät.

Yhteistyökumppanina kurssin toteutuksessa toimi Wolfram Eilbacher, joka vastasi kurssin ohjelmasta ja käytännön järjestelyistä. Toinen tärkeä yhteistyökumppani oli Martin Wirl, joka työskentelee omalla toimialueellaan esimiehenä Löwensteinin 7000 ha metsäomaisuutta hoitavassa yrityksessä Fürstlich Löwenstein‘sche Forstverwaltung.

Metsäninventointia ja arvopuiden kartoitusta

Ensimmäisellä kurssiviikolla opiskelu oli hyvin käytännönläheistä. Teimme kaksi noin puolentoista päivän mittaista harjoitusta, joiden tavoitteena oli tutustua metsien puulajeihin ja rakenteeseen sekä tuottaa yhteistyökumppanillemme aineistoa hakkuiden suunnittelua varten.

Toteutimme opiskelijoiden kanssa noin 10,5 ha suuruisen pyökkivaltaisen metsikkökuvion inventoinnin yksinpuinlukuna, mikä on nykyisin Suomessa hyvin harvoin käytetty inventointimenetelmä. Tavoitteena oli tuottaa tarkoilla mittauksilla tietoa hakkuukelpoisten puiden määrästä, minkä vuoksi mitattiin vain rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 40 cm olevat puut.

Saksan metsänhoidolle on tyypillistä metsien käsittely yksittäisten, arvokkaimpien puiden hyväksi. Lisäksi puutavaran hinta nousee merkittävästi rungon koon ja laadun mukaan. Niinpä toisena harjoituksena kartoitimme yksittäisiä kookkaita tammia, pyökkiä ja lehtikuusia ja luokittelimme niitä saksalaisen laatuluokituksen mukaan.

Metsätaloutta ja keskiaikaisia kaupunkeja

Kurssin toisella viikolla teimme pääasiassa retkiä ja vierailuja erilaisiin metsäalan kohteisiin ja yrityksiin, kuten Baijerin metsähallitus, Pollmeierin saha, Hübnerwaldin yhteismetsä sekä siemenkeskus ja taimitarha.

Kurssin ohjelmaan sisältyi myös kulttuurikohteita, joista haukkojen suojelu- ja koulutuskeskus oli hyvin kiehtova. Metsien lisäksi tutustuimme paikalliseen historiaan ja kulttuuriin ja keskiaikaiseen rakennustyyliin linnoineen. Viimeisinä vierailukohteina olivat Heidelbergin kaupunki ja Weinheimin arboretum, jossa kasvoi erityisen kiehtovia mammuttipetäjiä sekä runsaasti muita eksoottisia puulajeja.

Kurssi oli kokonaisuutena hyvin onnistunut. Sisällöllinen anti oli runsasta ja käytännönläheistä, mikä antoi hyvän perustan arvioida suomalaisen ja keskieurooppalaisen metsätalouden erilaisuutta.

Kurssille osallistui seitsemän Karelia-amk:n metsätalouden opiskelijaa ja kaksi opettajaa. Lopuksi haluan kiittää Metsämiesten Säätiötä matka-apurahasta, mikä osaltaan auttoi toteuttamaan tämän intensiivikurssin.

Lisätietoja:

Yliopettaja Ari Talkkari, Karelia-amk, ari.talkkari(at)karelia.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.