Kohti tulosvastuullista tiimityötä metsänhoitoyhdistyksissä

keskiviikkona, 11.02.2015

Kohti tulosvastuullista tiimityötä metsänhoitoyhdistyksissä -hankkeen tavoitteena on syventää tieto-taitoa metsäpalveluja tuottavien tiimien toiminnasta ja tiimien työnjaosta sekä erityisesti myyntityöstä. Tällöin tarkastellaan 1. Yksilötasoa, millaista on tuloksellinen myynti ja myyjä sekä 2. Tiimi-/organisaatiotasoa, millaista on tiimin toiminta, tiimin ongelmanratkaisu ja tiimien nivominen toimivaksi kokonaisuudeksi.

Hanketta toteutetaan vuosina 2014 ja 2015 kolmessa vaiheessa:

  1. Tiedonhankinta tiimityöstä ja tiimin työjaosta metsänhoitoyhdistyksessä
  2. Organisaatiotason tiimivalmennusten kehittäminen
  3. Tiimikohtaisten valmennusten kehittäminen

Hankkeessa toteutettiin syksyllä 2015 kaksi työnohjaushanketta, joihin osallistui toimihenkilöitä yhteensä viidestä itä- ja keskisuomalaisesta metsähoitoyhdistyksestä. Ryhmistä toinen oli toimihenkilöiden ja toinen tiimiesimiesten. Ryhmiä vetivät koulutetut työnohjaajat.

Tiimiesimiehien työnohjauksessa löydettiin tiimiesimiesten rooleiksi mm. ideoija, raportoija, hengen luoja, uusien perehdyttäjä, yhteyshenkilö, esimerkki sekä tiimin tilanteen aistija. Näihin tehtäviin tiimiesimiehet tarvitsevat lisää ohjausta ja resursseja. Tätä hankkeessa kehitetään edelleen vuoden 2015 aikana.

Tiimin myyntityön osuudessa järjestettiin koulutustilaisuuksia mm. 3 metsänhoitoyhdistyksen strategiaprosessissa, metsänhoitoyhdistyksen tiimivalmennuksessa sekä myynnin ja palvelujen kehittämisen koulutuksissa.

Tämän lisäksi haastateltiin metsänhoitoyhdistyksen tehokkaita ja tuloksellisia myyjiä. Tämä laadukkaan myynnin osuus hankkeessa jatkuu edelleen. Hyvien myyjien ominaisuuksissa on alustavasti löytyneet mm. tavoitteellisuus, sisäinen motivoituminen myyntityöhön, oman myyntiprosessin tiedostaminen ja uskallus/ammattitaito esittää asiakkaalle ratkaisuvaihtoehtoja, jotka johtavat myyntiin. Lisäksi osalla myyjillä on hyvin systemaattinen tapa pitää yhteyttä ja tehdä muistiinpanoja sovituista asioista ja tehdyistä töistä. Tähän saatetaan käyttää jopa itse kehitettyjä excel-sovelluksia, vaikka tehtävään on käytettävissä myös tietojärjestelmä. Tuloksellinen myynti ei ole sattumaa, vaan systemaattisen työn tulosta. Tätä on mahdollista myös kouluttaa ja oppia.

Vuonna 2014 ilmeistyi julkaisu:
Liiketoimintaa ja edunvalvontaa - Näkökulmia työhyvinvointiin metsänhoitoyhdistyksissä.
Mikkelin ammattikorkeakoulu A: Tutkimuksia ja raportteja 87.
Mikkelin ammattikorkeakoulun julkaisema raportti keskittyy metsänhoitoyhdistyksissä työskentelevien metsätoimihenkilöiden työhyvinvointiin vaikuttaviin tekijöihin

Metsämiesten Säätiön rahoittama hanke jatkuu vuonna 2015.

Lisätietoja:

Yliopettaja Pasi Pakkala, Mikkelin ammattikorkeakoulu, pasi.pakkala(at)mamk.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.