Metsäalan kymmenluokittelu julkaistu sähköisenä ja käännetään suomeksi

perjantaina, 30.01.2015

Suomen metsäntutkimuksen suuntautumisen muutoksia viime vuosikymmeninä selvittäneessä tutkimushankkeessa käytettiin aineiston jäsentämiseen metsäalan kymmenluokittelua. Luokittelun käyttö antoi mahdollisuuden vertailla tuloksia kansainvälisesti, sillä samaa luokittelua on käytetty useissa aikaisemmissa tutkimuksissa. Muuta kattavaa, yleistä ja kansainvälisesti käytettyä metsäalan luokitusta ei ole saatavissa. Metsäntutkimuksen suuntautumista koskevan tutkimuksen keskeiset tulokset julkaistiin kesäkuussa 2014 julkaistussa Risto Seppälän tekemän esitutkimuksen loppuraportissa.

Metsäalan kymmenluokitusta on ylläpitänyt jo yli sadan vuoden ajan maailmanlaajuinen kansainvälinen metsäntutkimusorganisaatioiden liitto, IUFRO. Tämän projektin yhteydessä metsäalan kymmenluokittelun englanninkielinen ja saksankielinen versio (Global Forest Decimal Classification, GFDC) julkaistiin e-versiona lokakuussa 2014 IUFROn verkkopalvelussa.

Kymmenluokittelun käyttö myös kotimaisen metsäalaan liittyvän tiedon jäsentämisessä auttanee tutkittaessa metsäalan entistä verkostoituneempia toimintoja metsäalan toiminnoittain tai tieteenaloittain. Luokituksesta on ollut suomeksi saatavilla vain lyhennelmä, joka sisältää vain pienen osan käytettävissä olevista luokista. Tutkimuksen ja rahoittajien tueksi metsäalan kymmenluokitus käännetään kokonaisuudessaan suomeksi projektin yhteydessä. Suomenkielisen version käännöstyö valmistuu vuonna 2015.

Hanketta on rahoittanut Metsämiesten Säätiö.

Lisätietoja:

Erikoissuunnittelija Jarmo Saarikko, Luonnonvarakeskus, jarmo.saarikko(at)luke.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.