Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Metsäkulttuuri kiertoon! Luston erikoisnäyttelyt jatkossa laajemmin esillä

tiistaina, 09.08.2016

Metsämiesten Säätiön rahoittamassa Metsäkulttuuri kiertoon! -hankkeessa 2015-2016 kehitetty Luston kiertonäyttelykonsepti palvelee alaa laajasti. Jatkossa Luston metsäkulttuurista monipuolisesti kertovien eri puolilla Suomea kiertävien erikoisnäyttelyiden myötä metsäkulttuuri saa laajempaa näkyvyyttä, tunnettuutta ja vaikuttavuutta. Luston kiertonäyttelyt edistävät metsäalan valtakunnallista näyttely- ja tiedotustoimintaa tukien myös pienempiä toimijoita alalla.

Valtakunnallisen metsäkulttuurin erikoismuseon Suomen Metsämuseo Luston tehtävänä on edistää valtakunnallista metsäalan museaalista tallennus-, tutkimus-, näyttely- ja julkaisutoimintaa sekä tukea toiminnallaan metsäalan yleistä tiedotustoimintaa. Yhdessä lukuisten paikallis- ja erikoismuseoiden kanssa Lusto tuo näyttelyillään, tapahtumillaan sekä tallennus- ja kokoelmatoiminnallaan esiin suomalaisen metsäkulttuurin moninaisuutta.

Lusto on asettanut tehtäväkseen vakiinnuttaa valtakunnallisen erikoismuseon roolin ja tehtävät sekä parantaa tunnettuuttaan ja saavutettavuuttaan. Tähän liittyen Lusto on pitkäntähtäimen suunnitelmassaan asettanut tavoitteekseen mm. kiertonäyttelytoimintansa kehittämisen ja valtakunnalliseksi tehtäväkseen omalla erikoisalallaan kiertonäyttelytoiminnan konseptoinnin näyttelytoiminnan vaikuttavuuden lisäämiseksi omalla erikoisalalla. Myös Luston tekemän sidosryhmäkyselyn mukaan Lustolta toivotaan enenevässä määrin juuri kiertonäyttelyitä.

Metsämiesten Säätiön rahoitus mahdollisti Luston kiertonäyttelykonseptin kehittämisen sekä kiertonäyttelyiden toteuttamiseen tarvittavien välineiden hankinnan. Hankkeessa tuotettu kiertonäyttelypilotti suomalaisesta metsämuseohistoriasta lähtee kiertämään muihin kotimaisiin metsämuseoihin 2016–2017.

Lisätietoja:

Vt. näyttelypäällikkö Reetta Karhunkorva, Lusto - Suomen Metsämuseo, reetta.karhunkorva(at)lusto.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.