Metsäneuvontaa ja puunkaatoa Yrityskylissä vuonna 2019

perjantaina, 28.02.2020

Vuonna 2019 tuhannet kuudesluokkalaiset ympäri Suomen pääsivät tutustumaan metsäalaan Yrityskylä Alakoulussa. Toiminnan tavoitteena oli saavuttaa paremmat oppimistulokset ja parantaa nuorten ymmärrystä metsätaloudesta, tehdä metsäalan työn merkittävyyttä näkyväksi sekä haastaa nuoria pohtimaan omaa metsäsuhdettaan. Kuudesluokkalaisista raportoivat palautteissa oppineensa metsäalasta monipuolisesti.

Opin paljon asioita esim mihin kaikkeen puuta voi käyttää ja ajanhallintaa ja miten paljon tiimityötä tarvitsee erilaisissa töissä. Opin myös mitä on jokamiehen oikeudet.”

”Opin että tukkejakin tarvitaan moneen asiaan, ja että vaikka työ ei vaikuta mieluisalta voi se olla maailman paras työ...Opin myös käsittelemään asiakkaita.”

”Puiden myymisestä, metsän hoitamisesta ja vastuuden ottamisesta.”

”Mielenkiintoisinta oli mielestäni myyminen ja jokamiehenoikeuskoulutuksen pitäminen”

”Mielenkiintoisinta oli metsä hakkuiden suunnittelu.”

Yrityskylä Alakoulu on peruskoulun kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja talouden oppimiskokonaisuus. Näiden teemojen ohella oppilaita kannustetaan yrittelijämäiseen asenteeseen. Yrityskylä Alakoulun oppimisympäristö on koululaisten oma yhteiskunta, pienoiskaupunki, joka simuloi yhteiskunnan toimintaa ja eri toimijoiden roolia kansantaloudessa. Yrityskylässä oppilas työskentelee omassa ammatissaan saaden palkkaa tekemästään työstä. Lisäksi oppilas toimii kuluttajana ja kansalaisena osana suomalaista yhteiskuntaa. Vuonna 2019 oppimiskokonaisuuteen osallistui 75% kuudesluokkalaisista kahdeksalla alueella:
Espoo, Helsinki-Vantaa (Helsinki), Itä-Suomi, (Kuopio) Kaakkois-Suomi (Lappeenranta), Pirkanmaa (Tampere), Pohjanmaa (Vaasa), Pohjois-Pohjanmaa (Oulu) ja Varsinais-Suomi (Turku).

Vuonna 2019 Metsämiesten Säätiön ja Suomen Metsäsäätiön tuella ylläpidettiin ja kehitettiin Metsäalan pienoisyritystä Metsänhoitoyhdistystä kaikissa kahdeksassa Yrityskylä Alakoulussa. Yrityskylä-oppimisympäristöissä metsäalalla on keskeinen rooli talouden kiertokulussa ja oppilaille tarjotaan konkreettista ja ajantasaista tietoa metsäalasta. Oppilaat pääsevät tutustumaan alaan sekä työntekijöinä että asiakkaina. Työntekijöitä ovat Metsänhoitoyhdistyksessä työskentelvät oppilaat, joille on käsikirjoitettu omat ammatit. Ammatit ovat metsäkoneenkuljettaja, metsäneuvoja, metsäasiantuntija ja toimitusjohtaja. Yrityskylä-päivän aikana oppilaat harjoittelevat muun muassa metsänhoitosuunnitelmien tekemistä, tukkien myymistä, laskuttamista, asiakaspalvelua sekä puiden kaatamista metsäkonesimulaattorin avulla. Metsänhoitoyhdistyksessä vierailee myös metsänomistajia sekä muita asiakkaita. Osa yrityskyläläisistä omistaa metsää ja heille on varattu aika metsäneuvontaan Metsänhoitoyhdistykselle. Neuvonnan aikana metsäneuvoja ja metsänomistaja laativat yhdessä metsänhoitosuunnitelman. Metsänhoitoyhdistyksessä vierailee lisäksi päivän aikana asiakkaita Jokamiehen oikeudet -koulutuksessa, josta metsäasiantuntija vastaa.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jenni Järvelä, Talous ja nuoret TAT, jenni.jarvela(a)tat.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.