Puukerrostaloalan kasvu ja vienti edellyttää sektorirajat ylittävää yhteistyötä ja monipuolisempaa edistämistä

maanantaina, 30.03.2020

Helsingin yliopiston WoodVision 2025 –hankkeessa tutkittiin puukerrostalorakentamisen edistämiskeinoja ja visioitiin alan tulevaisuutta. – Tarvitaan sektorirajat ylittävää yhteistyötä ja monipuolisempia ohjauskeinoja, jotta alan kasvupotentiaali toteutuu, summasi hankkeen johtaja, MMT Ritva Toivonen tutkimuksen päätelmiä.

Vuoden 2020 alussa päättyneessä Wood Vision 2025 -tutkimushankkeessa analysoitiin teollisen puurakentamisen, erityisesti puukerrostaloalan, kasvumahdollisuuksia ja niihin vaikuttavia tekijöitä ja toimijoita Suomessa ja tunnistettiin mahdollisuuksia viennille. Hankkeessa vertailtiin puukerrostalorakentamisen politiikkaohjausta erityisesti Suomessa ja Itävallassa.

Hankkeessa tarkasteltiin mm. puukerrostalorakentamisen politiikkaohjaukseen osallistuvia toimijoita ja tarinalinjoja (narratiiveja). - Esiin nousi neljä tyypillistä, jossain määrin kilpailevaa tarinalinjaa suhteessa teollisen puurakentamisen edistämiseen. Kolme näistä tuki puukerrostalorakentamisen kasvun tavoittelua, kun taas yhdessä tämä kyseenalaistettiin, kertoo osahanketta vetänyt tutkimuskoordinaattori Heini Vihemäki. Lisäksi kartoitettiin välittäjäorganisaatioita (intermediaries) ja niiden roolia puukerrosrakentamisen markkinakehityksessä. Edelleen pureuduttiin puukerrostalorakentamisen ohjauskeinoihin ja markkinakehitystä koskeviin asiantuntijoiden odotuksiin Suomessa ja Itävallassa. Lainsäädännön rajoitteita puun käytölle kerrostalorakentamisessa on purettu molemmissa maissa, mutta politiikkaohjauksen keinovalikoima on suppea. Suomessa edistämispolitiikka on lähinnä ministeriöiden vetämää ja Itävallassa yksityisen sektorin aktivoimaa ja alueellista. Itävallassa politiikkaohjauksen sanoitusta leimaa yleinen kestävyyden vahvistaminen. Suomessa on edistetty suoraan puurakentamista, mutta usein kestävyys- ja ilmastonäkökohtiin nojautuen. Tulevaa kehitystä muovaa mm. se, miten rakennusten elinkaarenaikainen hiilitase tullaan sisällyttämään rakentamisnormistoon.

Teollisen puurakentamisen tulevaisuuden vientinäkymiä selvitettiin puurakentamisen arvoketjun asiantuntijoille suunnatussa visiotyöpajassa. Asiantuntijoiden näkemykset teollisen puurakentamisen viennin rakenteesta vuoden 2030 aikajänteellä vaihtelivat tuotteiden viennistä kokonaisten puurakentamisprojektien vientiin. Asiantuntijat olivat samaa mieltä siitä, että Suomen kotimaan markkinoiden suotuisa kehitys on välttämätön ponnahduslauta viennin kasvulle. Uudenlaisten verkostojen ja yhteistyön rakentaminen on välttämätöntä teollisen puurakentamisen arvoketjun toimijoiden välillä ja etenkin muiden toimialojen kanssa, jotta uusia vientikonsepteja ja liiketoimintaekosysteemejä syntyy. Lupaavina pidettyjä edistämiskeinoja olivat digitaaliset ratkaisut puurakentamista koskevaan tiedonjakoon ja toimijoiden verkostoitumiseen sekä rakentamista koskevan normiston, kuten säädösten ja standardien kehittäminen ja harmonisointi kotimaassa ja kansainvälisesti. Osaamisen ja koulutuksen kehittäminen nähtiin välttämättömäksi kasvun edellytykseksi.

WoodVision 2025 -hanke toteutettiin Helsingin yliopiston metsätieteiden osastolla ja yhteistyötaho oli Itävallan luonnonvara- ja elotieteiden yliopisto (BOKU). Hanke sai rahoitusta Metsämiesten Säätiöltä, Maa- ja metsätalousministeriöltä ja MTK:lta.

Lisätietoa:  Dekaani Ritva Toivonen, puh. 040-526 8512, email. ritva.toivonen(a)helsinki.fi ja tutkimuskoordinaattori Heini Vihemäki, puh. 050-5180080 email. heini.vihemaki(a)helsinki.fi

https://blogs.helsinki.fi/woodvision2025/ ja http://www.woodenliving.net/

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.