Suomalainen metsäviestintä esittäytyi maailmanlaajuiselle yleisölle Pohjois-Amerikassa

keskiviikkona, 21.12.2016

Suomen Metsäyhdistys kertoi metsäviestinnän globaaleista haasteista ja suomalaisratkaisuista Portlandissa Yhdysvalloissa järjestetyssä laajassa tapahtumassa syyskuussa. Tapahtuman pääteemana olivat metsäviestinnän haasteet ja kestävä kehitys erityisesti ilmastonmuutoksen kannalta.

Työpajassa olivat mukana maailman metsäntutkimuslaitosten yhteenliittymä IUFRO:n viestintä- ja pr-työryhmä, Yhdysvaltain metsähallinto US Forest Service, Natural Resources Canada ja YK:n elintarvikejärjestö FAO:n metsäviestijöiden verkosto.

Syyskuun alussa järjestetty tapahtuma oli ensimmäinen laatuaan. Se toi globaalin metsäntutkimuksen viestinnän, Pohjois-Amerikan suuret metsätoimijat ja FAO:n alueelliset viestintäverkostot yhteen. Tilaisuudessa korostui myös verkostojen ja kumppanuuksien merkitys positiivisten viestien levittämisessä.

Metsäyhdistyksen viestintäpäällikkö Kai Lintunen kertoi työpajassa, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia viestintä metsien tarjoamista ratkaisuista sisältää ja miksi metsien käyttöä ei kaikkialla välttämättä nähdä ratkaisuna. Hän esitteli myös esimerkein suomalaista metsäviestintää, kuten Suomen Metsäyhdistyksen Päättäjien Metsäakatemiaa.

Kongressin eräänä lopputulemana pohjoisamerikkalaiset toimijat päättivät muodostaa mantereelle alueellisen metsäviestintäverkoston Pohjois-Amerikkaan FAO:n alueellinen viestijäverkosto muiden mantereiden (Eurooppa, Aasia, Etelä-Amerikka, Afrikka, Välimeri/Pohjois-Afrikka) olemassa olevien verkostojen täydentämiseksi. Kokouksen tavoite oli myös saada Pohjois-Amerikan mittavaa viestintäkulttuuria ja osaamista systemaattisesti verkostojen ja maiden käyttöön tulevaisuudessa.

”Pohjois-Amerikan vahva viestintäkulttuuri ja osaaminen on tervetullut lisä viestintäverkostoihin. Kanadalla ja Yhdysvalloilla on samankaltainen historia esimerkiksi kansalaisjärjestöjen kampanjoinnissa ja yhteistyön rakentamisessa kuin meillä”, Lintunen sanoo.

Suomen Metsäyhdistys on FAO-UNECE:n Euroopan alueellisen metsäviestintäverkoston varapuheenjohtaja ja FAO:n maailmanlaajuisen yhteistyöryhmän jäsen.

Metsämiesten Säätiön tuki oli korvaamaton hankkeen toteuttamiselle ja suomalaisen metsäosaamisen maailmanlaajuiselle levittämiselle.

Lisätietoja:

Viestintäpäällikkö Kai Lintunen, Suomen Metsäyhdistys, kai.lintunen(at)smy.fi

www.smy.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.